30.6.2016

Pakko vinkata (perjantaina siis Loviisaan)

Keksin ennen viime vuodenvaihdetta miten kaupan varaston saa kerralla tyhjäksi: myydään vaan ihan pirun halvalla. Pätevä konsti. Uudenvuodenaattona ei tarvinnut kuulkaa ihan hirveästi inventoida, kun järjestin herttasen historian ensimmäisen "yhden hullun päivän", joka itse asiassa taisi olla viiden tunnin mittainen sessio pätevää sisustushulinaa.

Huomenna (1.7.) perjantaina harjoitus otetaan uusiksi, eli mitäpä tässä turhia venyttelemään alennusjaksoa. Alennushetki on huomenna, ja se kestää kuusi tuntia (kello 12 - 18). Tunnilla laitetaan siis paremmaksi kuin talvella, kun tuli asiakkailta palautetta, että kauppa meni liian aikaisin kiinni.

Näinpä siis huomenna tavara vaihtaa omistajaa herttasella, kun koko sisustuskaupan valikoima on alennuksessa puoleen hintaan. Täytyy kyllä sanoa, että hyvät on merkit, designit kohdallaan ja ihan viimeistä huutoa olevat sisustustuotteet.

Minä lataan aamupäivällä tonkallisen vettä mukaan ja keitän termariin teetä, ja olen sitten asemissa apujoukkojen kera. Tervetuloa puolilta päivin (Mariankatu 20, Loviisa)!

Herttasen brändejä ovat House Doctor, Saana ja Olli, Miiko Design, Mayn, Musta5101, HK Living, Sagalaga Design, Affari, Ib Laursen, Rebecca Jones, Teministeriet noin jokusen mainitakseni. 

PS. Kotona olen ehtinyt käydä kääntymässä. Kolmatta viikkoa peräkkäin on työmatkoja normi kuvioiden lisäksi. Ensi viikolla vielä sitten Seinäjoelle kääntymään, ja sen jälkeen huilataan pari viikkoa. Sitä ennen onkin toimistohommissa savottaa, ja muuta pientä kivaa. Siinäpä on setvimistä taas kerrakseen



 


27.6.2016

Väripesu

Kohta sukellan kuvassa näkyvään nurkkaan ja tiirailen sadepisaroiden putoilua räystäältä. Sohvanurkka onkin mainio säähavaintoasema, sillä ikkunoita on kummallakin sivulla. Perheemme koira pitää ikkunalla myös vahtia, mutta hän ei sateesta perusta, vaan odottelee jo pelto-kissaa saapuvaksi. Tuntuu kissa olevan normi arkirutiinistaan hieman jäljessä. Näin villiä on meno täällä meillä sateisena kesäpäivänä!

Sohvanurkka on kokenut jostain syystä pienen väripesun, eli sohvan varsinainen vihreä väri on piilossa peitteen alla, ja tyynynpäällisetkit välttelevät parhaillaan kirkkaita värejä. Olen kyllä varsinainen tuuliviiri värien ja tunnelmien kanssa, joten siinä mielessä pienet helpot muutokset ovat tervetullut osa arkipäivää. Ja fiilispohjalta ihan mennään tottakai.

Joko lomailette? Itse meinasin tässä vielä pari viikkoa riehua kaikilla (työ)rintamilla ja sitten pitää osa-aika-lomaa. Sellaista mukavaa tiedäthän.


19.6.2016

ALE-KOODI - 30 % SISUSTUSKAUPPAAN @HERTTANEN

Kotoisaa keskikesää! Laitoin herttaselle rapean alennuskoodin "JUHANNUX30", jolla saa nyt 19. - 22.6.16 välisenä aikana kolkytä pinnaa alennusta koko varastosta löytyvästä valikoimasta.

Herttasen sisustuskaupastahan löytyy kivoja sisustusbrändejä kuten House Doctor, HK Living, Mayn, Miiko Design, Saana ja Olli, Skandinavisk, Edblad, Ib Laursen ja Sagalaga Design. Luotoystävällisiä puhdistustuotteita löytyy myös (Cilla's, Musta5101, Meraki ja Lilly's Eco Clean) sekä hieman herkkuosaston tuotteita (Nicolas Vahé ja Teministeriet). Herttanen tunnetaan myös kivoista printtituotteista, joita edustavat esimerkiksi Ainoa Graphic Designin kortit, Muumuru, Rebecca Jones, By Johanna Lehtinen ja VanillyFly.

Jos liikuskelet itäisellä uudellemaalla, niin voit tilata herttasen nettikaupasta myös toimitustavalla "nouto" ja tilaus on noudettavissa herttasen Loviisan puodilta (Mariankatu 20, Loviisa) viikon jokaisena päivänä sopimuksen mukaan. Tämä myös vinkkinä Loviisan seutuvilla mökkeileville. Nouto -toimitustapa on ilmainen.

Tervetuloa siis vilkuilemaan herttasen sisustusvalikoimaa, ja kenties löytämään jotain kivaa sisustuselementtiä kesäkotiin tai täydentämään mökkikeittiötä luontoystävällisiä puhdistustuotteita.



18.6.2016

Saako tulla?

Meidän Ricalla on joitakin hassuja maneereja, jotka luultavasti johtuvat tarhalla eletystä vaiheesta. Rica on vahvasti lauman jäsen, ja koittaa tietysti ymmärtää ihmisten tapoja, ja omaksuu perhe-elämää päivä päivältä paremmin.

Jos Rica ei ole ihan varma jostain jutusta, niin hänen ratkaisunsa on ottaa varovaisesti, eikä varsinkaan joutua silmätikuksi. Näinpä saamme välillä kannustaa ja houkutella häntä tekemään "rohkeita juttuja". Muutama päivä sitten Rica ei uskaltanut tulla oven raosta toiseen huoneeseen, kun ovi ei ollut tarpeeksi paljon auki. Aikansa kurkittuaan ja kannustusta saaneena hän vihdoin pökkäsi kuonolla ovea hieman enemmän auki, ja pujahti aivan mestarina huoneesta toiseen. Osasin! Uskalsin!


16.6.2016

Kolme tyyppiä Tallinnassa















































Terveiset parin päivän Tallinnan retkeltä. Tallinna on helppo, lähellä, perinteikäs, romu, uudistuva, inspiroiva, ennakkoluuloton lisättynä ripauksella venäläistä palvelukulttuuria (joka ei siis ole plussaa). Pienen merimatkan päässä näkökanta on hieman eri.

Kävimme spa-hoidoissa, teimme ostoksia, söimme hyvin ja joskus vielä paremmin. Erityisesti tuo Telliskiven F-hoone on mainitsemisen arvoinen makean miljöönsä ja tunnelmansa ansiosta. F-hoone tarjosi mainion makuisen kahvihetken, ja tuolla olisi syönyt myös pääruoaksi hyviä herkkuja.

Tallinnassa tuntuu olevan monen eri hintaluokan taksipalveluja. Telliskiveen ajoimme vanhasta kaupungista hintaan 3,60. Tämä taksimatka oli siitä halvimmasta päästä, ja säästi aivan mainiosti tossun pohjia.

12.6.2016

Uashmaman pestävät paperipussit

Jänniä nämä Uashmaman pestävät paperipussit: niissä on milteipä nahkan näköä ja tuntua, mutta tosiasiassa tuotteet on valmistettu 100 % luonnonkuidusta eli selluloosasta. Tuotekehittely on totisesti mennyt erilaisten materiaalien osalta eteenpäin, ja uudenlaisia valmistustapoja on keksitty.

Uashmaman pusseja on saatavilla vaikka minkälaisia kokoja ja värejä. Otin näitä säilyttimiä myös myyntiin herttaselle, koska itse olen tykästynyt pussukoiden monikäyttöisyyteen ja kätevyyteen. Perus mustat, harmaat ja valkoiset pussit löytyy tietysti valikoimasta, mutta hempeämpiä tunnelmia pääsee luomaan roosanvärisillä tuotteilla. Testailin kotonamme myös platinansävyyn valmistettuja säilytyspusseja, jotka toimivat hienosti ainakin viherkasvien ruukkusuojina. Platina taitaisi mennä yksiin myös meidän pesuhuoneen säilytyksen kanssa.

Samalla kun mallailin säilytyspusseja viherkasveille, niin tempaisin olohuoneen verhot alas ja pyykkiin. Pelkistämistä tuntui kaipaavan myös vanha vihreä samettisohvamme, ja se kätkeytyikin pellavapeitteen alle. Muutamalla pikku vaihdoksella tuntui olohuoneen nurkka saavan uutta ilmettä.

Tässä kirjoitellessa ilta-aurinko valaisee ja lämmittääkin taas vaihteeksi. Ihan alkaa tässä lomafiilistä pukkaamaan! Antoisaa uutta viikkoa!


11.6.2016

Nautintoaineet

Elämää kaikilla herkuilla! Sitähän tämä. Parina viime viikkona on tehnyt hirveästi mieli kardemummaa ja toisaalta myös mustikoita. Ehkäpä nyt viikonloppuna pitäisi yhdistää nuo kaksi tekijää vaikka samaan pannukakkuun.

Kardemummaa olen lisännyt kahvisuodattimeen, kun olen keitellyt itselleni kupillisen vahvaa, hyvää ja mustaa. Kardemumman tuoksu nousee kahvikupista ihanasti ja tekee hyvää ainakin mielelle. Mustikoita puolestaan meillä on nautittu tämän sadon pensasmustikoina ja myös viime kesän metsämustikoita pakasteversioina. Smoothiet ovat maistuneet välillä myös mustikalle, mutta erityisesti mieli on tehnyt mansikka-puolukkasekoituksia yhdessä vaniljan kanssa.

Marjaisten nautintojen lisäksi leipien kyytipojaksi on tullut laiteltua graavilohta ja itusekoitusta. Myös avocado, kananmunat ja savulohi ovat vuorotelleet leivän päällisinä. Leivissä itsessään meillä suositaan ruista tai vaihtoehtoisesti jotain kivoja täysjyväleipiä, joissa siemeniä ei ole säästelty.

Rentoa viikonloppua! Minä meinasin pitää ensi viikolla vähän huilia, ja kenties retkeillä johonkin päiväkohdepaikkaan. Päiväretkilläkin nousevat hyvät paussipaikat kunniaan... kuinkas muuten.


6.6.2016

Ruusuinen huomen
















































Kylläpä nämä ruusut ovat tosiaan aikaisia tänä vuonna. Loviisassa vietetään ruusujen hurmaa -viikonvaihdetta heinäkuun alussa, mutta tällä kertaa taitaa tämä ruusukausi ajoittua jo kolme viikkoa aikaisemmaksi. Näin ne säät ja aikataulutukset vaihtelevat. Itse iloitsen kyllä jokaisesta puutarhan kukkijasta ja kaupan tekijäisiksi tietysti myös luonnonkukista, joita niityt ja ojanvarret taas tarjoilevat.

Kodin sisustukseen erilaiset kukkapuskat tuovat piristystä ja vaihtelenkin näitä maljakoihin lähes päivittäin. Ruusuinen aamu käynnistää työpäivän mukavasti ja pikku hiljaa siirrynkin tästä nyt työtehtävien pariin.

Aurinkoista viikkoa!

4.6.2016

Toukokuulle heipat

Toukokuulle pisteet mahtavista keleistä, mielenkiintoisista tapahtumista, väreistä, kukista ja fiiliksistä. Kesäkuu tuntuu jatkuvan ainakin toistaiseksi aurinkoisissa merkeissä, vaikka viime yönä tuohon tuuleen on tullut raikas vivahde. Pihalla saa tosiaan ihmetellä alkukesän kukkijoiden nopeutta. Ruusujen hurmakin taitaa startata useamman viikon etuajassa. Ainakin meidän takapihallamme ensimmäinen vaaleanpunainen ruusupuska puskee jo ensimmäisiä nuppuja auki.

Ihanaa päättäjäispäivää valmistuville ja onnellista kesän aloitusta kaikelle kansalle! Ajelkaahan kesäpäiväretkille Loviisankin suuntaan, kun lomanne aloittelette.


2.6.2016

Betonia pöytään!















































Betonirakkautta ♥ House Doctorin valikoimasta löytyy kuvissa poseeraava Pin-valaisin. Betonin rouheus on vaan niin herkkä asia. Tässä pöytävalaisimessa on pienenä yksityiskohtana myös hieman messinkiä, joten erittäin linjakkaasta lampusta on kyse.

Hankin meille kotiin aika maltillisesti uutta, mutta tämän Pinin kohdalla sanoin "kyllä" niinkuin se entisajan Del Monte mies (mihin lie muuten heppu hävinnyt).

Juuri nyt valaisimet eivät ehkä ole se ihan päivän polttavin aihe, kun tätä valon määrää riittää muutenkin ihailtavaksi. Mutta odottakaahan kun se ensimmäinen myrskypäivä tai syyskesän illat koittavat, niin meillä loistaa betonilampun nokassa valo.

Nautitaan kesästä!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...