.

9.5.2012

Kesäpäivänä




















Kotiin ajaessa radiossa soi Pariisin kevään "Kesäyö". Hieno biisi! Kesäöissä on taikaa. Niitä odotellessa...

Päivä on ollut niin lämmin, että kieltämättä ajatukset alkavat suuntautumaan kohti kesää. Vielä ei ole ollut aikaa syventyä pihan perustamiseen tai muihin ulkohommiin. Sisätiloissakin suurin piirtein edellinen juhla raivataan alta, ja siirrytään kalenterin komentamana eteenpäin. Miss Etoilen hauskat paperikoristeetkin jäi ripustamatta vapun aikaan, mutta ehkä niille keksitään vielä joku kesähenkinen ripustus. Helatorstaiksi olemme saamassa kyläilijöitä, ja sitä ajatellenkin voisi keksiä jotain hauskaa teemaa.

Ja kieltämättä on aika mukava ajatella, että lapsilla kesäloma jo lähestyy. Vaikuttaisi siltä, että loma tulee jo lapsillakin tarpeeseen. Itsekin aion pitää tänä kesänä lomaa. Arjen luksusta. Tai itse asiassa arjetonta luksusta. Hah!

10 kommenttia:

  1. Mistä olet ostanut nuo Etoilen koristeet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä Etoilen paperipallerot ovat pienestä maalaisromanttisesta puodista Vanille Homesta (Loviisa). Samaan värimaailmaan sopivia mehupillejäkin oli tarjolla. Pillit olivat raidallisia.

      Poista
  2. Kesäyö, hyvä biisi!
    Ihania nuo paperipallot ja voi käyttää missä vaan koristeena :) Mä tein ite silkkipaperipalloja ja nyt kun juhlat on ohi, ripustin ne lastenhuoneeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kyllä nämä sopivat varmaan ripustettavaksi oli sitten juhlaa tiedossa tai ei :)

      Ai kun saisi inspriraation päälle, ja tosiaan askartelisi jotain koristetta ihan omina käsinkin. Onneksi meillä juniorit tuottavat välillä hauskoja koristuksia.

      Poista
  3. Fantastic photography and beautiful texture! It is a pleasure to visit your space.
    Hope to see you on my blog:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much! I'll drop by your blog too!

      Poista
  4. Tosi ihanat nuo koristeet, menisivät meillekin just eikä melkein !

    VastaaPoista
  5. Ihania värejä ja mitä koristepalloja! Enpä tiennyt tuollaisia olevankaan (ja sentään tavaan monet sisustuslehdet ja blogeja, toim. huom. tämä). Kiva vinkki tosiaan vaikka juhliin tai ihan muuten vaan, ehkä kesäksi parvekkeelleni tuollaisia pehmeän vaaleanpunaisia... alan huolestuttavissa määrin mieltyä enempi ja enempi vaaleanpunaiseen. :)

    Aiemmasta Niksit-postauksestasi havainnoin päheän vihreän tuolin *kuolaa* Mikäli kyllästyt siihen, niin pistän osoitettani tulemaan vauhdikkasti! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen aiemmin nähnyt jotain jänniä DIY-pallukoita blogeissa, mutta koska olen vähän vähempi sellainen teeppä-ite-tyyppi koristeiden suhteen (talot DIY-projektina ok :), niin nämä olivat kiva löytö.

      Ahaa, vihreälle tuolille löytyisi seuraava omistaja! Pidetään mielessä :) Minä löysin kyseisen tuolin loviisalaiselta kirppikseltä, ja maksoin siitä kympin. Ihan on hyvässä ja tutisemattomassa kunnossa tuo.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...