.

12.5.2015

Kööpenhamina















































Taivaanranta enteilee sadepäivää. Taidanpa sytyttää tuoksukynttilän. Tällä kertaa vuorossa on Skandinaviskin Kööpenhamina. Sain muuten herttaselle uuden erän Skandinaviskin tuotteita, eli käynnistän tällä viikolla vielä uuden testaajahaun. Nyt testailuun on tulossa hieman kesäisemmät tuoksut eli Sommar, Ö ja Fjord. Palaan siihen myöhemmin!

Apteekkipullot jatkavat vahvasti vielä sisustustrendin aalloilla. Uutta tuotantoa näistä apteekkipulloista ovat suunnitelleet monet eri sisustusbrändit. Muistaakseni myös Ikealla on perinteiseen apteekkipullotyyliin suunniteltuja lasipulloja. Meillä kotona apteekkipullot ovat kirppislöytöjä. Pääväri näissä on ruskea, mutta löytyy joukosta myös vaaleansinistä ja kirkasta lasia. Niin kuin aina, meillä miksataan sekaisin uutta ja vanhaa. Kaapiston päälle on siis kertynyt sekä vanhaa lasia että ihan uutenakin ostettua designia.

Herttanen: KØBENHAVN -tuoksukynttilä on saanut inspiraationsa Kööpenhaminan sykkeestä. Tuoksussa on havaittavissa savuista teetä, villimarjaa, ketjuöljyä ja suihkaus iiristä.

6 kommenttia:

  1. Apteekkipullot on kyllä mun ehdottomia lemppareita sisustustavaroissa vanhojen kirjojen ohella. Mun lemppareita ovat ne vanhat ruskeat pullot sekä juurikin tuollaiset kuvassa näkyvät vaaleansiniset - parhautta meidän hyllyillä. Harmi vaan että tilaa ei ole kovinkaan paljoa ja laidat jo nyt notkuu ties minkämoista sisustusesinettä ;)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aidosti vanhat / käytetyt apteekkipullot on kyllä varsin kiehtovia. Ruskea lasitavara on ylipäänsäkin mulle hieman heikko kohta tuolla kirppareilla. Sinänsä hassua, sillä en hirveästi edes piittää ruskeasta väristä noin yleistäen.

      Se on se tasapainoilu simppelin sisustuksen ja kivojen tavaroiden esilleasettelun kanssa? Näin se ainakin mulla menee :)

      Poista
  2. Näinkin kirpparilla Ikean ruskeita apteekkipulloja, mutta enemmän ne aidot vanhat ovat mielestäni paremmat. Ikean puollot oli vain euron kappale.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edullisia olivat tosiaan nuo Ikean pulloset! Samaa mieltä olen kyllä siitä, että aidosti vanhat apteekkipullot ovat kiinnostavampia.

      Poista
  3. That blue bottle and the glass candle holders are great!

    http://beautyfollower.blogspot.gr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I have a couple of old pharmacy bottles, and that light blue one is one of my favorites. Usually my flea market finds are made of brown glass, so the blue one is a bit more unique.

      I love those scented candles by Skandinavisk too. In the pic I have "Copenhagen".

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...