.

13.1.2011

Prinsessa ja sammakko
































Tuo on se sammakko. Prinsessa ei ole oikeastaan (enää) kovin höttöisen vaaleanpunainen, vaan reipas ala-asteikäinen tyttö. Sen verran kuninkaallinen tapaus kuitenkin, että toivoo hyttysverkkokatosta sänkynsä ylle. Sellaisen verkon ostimme Ikeasta ihan valkoisena, ja ajatus on verkkoon kiinnittää itse esimerkiksi kankaisia perhosia koristeeksi. Sellaisia perhosia meillä on jostain Indiskan vanhoista koristeista (siimaan pujotettu helmiä ja perhosia).

Nuoremman tyttären tulevaan omaan huoneeseen on tulossa siis valkoista, vihreää ja hiukan vaaleanpunaista. Tapetti vaihtoehtoja olemme jo muutamasta liikkeestä kartoittaneet, mutta valintaa ei ole vielä tehty. Niinkuin yleensäkin meidän kodin sisustuksessa, sattumalla ja löydöillä on oma sijansa. Löydöistä, olemassa olevista huonekaluista ja tekstiileistä pyritään sitten kokoamaan oikeanlainen kokonaisuus. Pieniä täsmä hankintoja voidaan tarvittaessa tehdä, jotta sekalaiset palaset saadaan nivottua jotenkin yhteen.

Vaikka olen hieman kyllästynyt Ikean valaisimien laatuun (muutama valaisin on jäänyt turhan lyhyt ikäiseksi toimivuudeltaan), niin bongasin viime käynnillä yhden kivan uutuus mallin. Kyseistä pöytävalaisinta on saatavilla vaaleanpunaisena sekä hennon omenan vihreänä. Mukavia vaihtoehtoja olisivat kumpainenkin.

Nyt kun huoneen värivalinnat alkavat hahmottumaan, voi sen oikean tapettikuosin tai muun materiaalin kohdalle sattuessa ostaa ne jemmaan. Ihan kohtahan niitä jo tarvitaan.

6 kommenttia:

  1. Meillä on myös ´"hyttysverkko" tytön vuoteen ympärillä. Tosin ilman koristeita ja yleensä vedettynä päädyn taakse.

    Meillä on kohta edessä huoneen uudelleen maalaus. Nyt kun ei enää mikään saa olla vaaleanpunaista. Onneksi toisena värinä on auringonkeltainen eikä tehty huoneesta kokonaan vaaleanpunaista.

    Meillä on syttynyt Ikean lampusta kirja palamaan. Kirja ei ollut edes kovin valtavan lähellä, mutta niin vain jo savu nousi lehtien sivuilta. Toinen ryökäle Ikean lampuista oli sen verran vaappu, että kaatui melko helposti ja poltti mattoon reiän. Kolmas (jalallinen) ei kestänyt muuttoa... Huomaan, että meillä on ollut aika monta Ikean lamppua, mutta ei ole enää.

    VastaaPoista
  2. Meillä Ikean lamput eivät ole aiheuttaneet vaaratilanteita, mutta on aika iso pettymys, kun valaisin kestää nippa nappa pari vuotta. Yksi lattiavalaisin ja yksi pöytälamppu ovat kivannäköisiä, mutta ei tule valoa. Jonkinmoinen puute, sanoisin.

    Ja kun ajattelee tuota, että teillä on ihan tulipalovaara ollut... onneksi ihmisiä on ollut paikalla ja savu on havaittu!

    Ikä vie vaaleanpunaisen, mutta ehkä se palaa taas jossain vaiheessa takaisin. Minusta vaaleanpunainen on alkanut näyttämään söpöltä! Sitä voisi johonkin koittaa saada mausteeksi (tosin ei nykyisten perus punaisten sekaan)

    VastaaPoista
  3. Minullakin oli vaaleanpunainen vaiheeni tässä hiljan. Nyt laitoin kierrätykseen joitakin vaaleanpunaisia vaatekappaleita. Pinkkivimma alkaa pikku hiljaa hellittää :) Mutta se oli niin paha, että läppärikin piti saada siinä sävyssä.

    VastaaPoista
  4. Vaaleanpunaisessa on kyllä jotain piristävää. Pinkki kannettava olisikin hauska, ainakin tuolla kokouksissa jossa lähes jokainen nostaa mustan, tai mac-ihmiset valkean pöydälle. Pinkissä olisi asennetta!

    VastaaPoista
  5. Ihana talo teille tulossa, katoin noita aiemmassa postauksessa olleita piirustuksia. Paljon tsemppiä tulevaan raksa-aikaan!

    VastaaPoista
  6. J: Kiitoksia! Muutama pikku muutos tulee talon pohjapiirrosten leimakuviin ja maanantaina ne lähtevät takaisin talotehtaalle, mikä tarkoittaa sitä, että piirrustelut jatkuvat. Seuraavaksi tulee mittoja perustussuunnitteluun.

    Tsemppejä tarvitaan!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...