.

12.7.2011

Kuti kuti

Väliseinien villoitus on käynnissä. Väliseinien tasoittaminen on edelleen käynnissä (ei ehkä lopu koskaan). Kohta saan aloittaa myös kattojen tasoittamisen (jo neljän huoneen katot levytetty). On muuten hyvä, että olen tasoittanut ensin seinäpintoja, sillä nyt en ole kokematon! Kokemattomien ei kannata kuulemma lähteä kattoja tasoittelemaan, koska niistä tulee niin hirveitä. Kattellaan nyt kuitenkin ensin, että millaista jälkeä sitä loppujen lopuksi syntyy. Hyökkäyssuunnitelma on kuitenkin se, että ensin kittailen menemään kaikki pinnat pariin kertaan, ja sitten tulee pohjamaali. Pohjamaalauksen jälkeen on vielä ihan mainio tilaisuus fiilistellä tasoitteen kanssa haluamiaan kohtia.

Edellisten jutskien lisäksi raksalla on edetty myös muilla rintamilla. Pesuhuoneen seinät on vesieristetty. Kattoja on koolattu, ja saunan rakennustarpeita on kannettu sisään. Lauteetkin tulivat tänään tontille. Kohta löylyyn? (No aikuisten oikeesti lattioita ei voi vesieristää vielä valovuosiin.)

Seuraavaksi välitavoitteeksi olen asettanut itselleni kolmen makuuhuoneen tasoittamisen ja maalaamisen viittä vaille valmius tasoon. Se täysin valmis tarkoittaa sitten vielä sitä, että jo valitut ja ostetut tapetit on heitetty seinälle ja lattiapinnoitekin on asennettuna. Tämä viittä vaille valmis taso tulee tavoittaa seuraavan kahden viikon aikana. Olen puhunut. Ja seuraavaksi näytän kuvan.
















Ei ollut kuti-villaa kuvassa, eikä tylsän näköisiä kipsilevyseiniä. Nämähän ovat Fiskarsin Kopper-myymälästä ostamani Anne Blackin vetimet, joista turisin jo hieman edellisessä postauksessani.

7 kommenttia:

  1. Oih ihanainen Anne Black! Meiltä löytyy muutama Black is blue, mutta tosiaan nuppien muodossa voisivat löytyä muualtakin kuin keittiöstä.

    VastaaPoista
  2. Pieni Lintu: Joo, kivat on! Ja muutkin väri vaihtoehdot olisivat olleet hauskoja.

    Jaana: En ole Black is blue -juttuja nähnyt livenä, mutta Anne Blackin nettisivuilta niitä myös katselin. Aikas hienoja!

    VastaaPoista
  3. Aikamoinen rautarouva olet kyllä siellä raksalla:). Tsemppiä ja jaksamista puurtamiseen! Tasoittaminen ja hiominen on se kaikkein ärsyttävin homma... katon maalaamisen jälkeen:). Villoitus onkin ihan ok puuhaa:).

    VastaaPoista
  4. Kirsikka: Välillä tahti on hyvä, ja valmista syntyy. Villoittelun hyviä puolia on se, että valmista pintaa syntyy nopeasti.

    Tasoittaminen tuntui aluksi aika vaikealle, mutta pikku hiljaa siinäkin otteet hieman paranevat. Saa nähdä sitten millainen on lopputulos : ) Kiitoksia tsempeistä!!

    VastaaPoista
  5. Voi vitsit miten nopeasti teillä hommat edistyy! Kadekadekade! :D

    Minä tuskailen takkasuunnittelun kanssa. Pitäisi saada suunnitelmaa aikaiseksi mutta ideoita on heikosti. Tai kyllä niitä on, mutta en osaa ajatella miltä näyttävät "livenä".

    Ihaninta viikonjatkoa sinulle ja tytöille!

    VastaaPoista
  6. Osmankaami: Jee, edistyy ainakin justiinsa nyt (paitsi, että juuri nythän naputtelen koneella, enkä heilu tasoituslastan kanssa...)

    Mulla oli ensinnä vahva visio, että laitan pönttöuunin. Nyt olen kuitenkin alkanut ehkäilemään, että laittaisin valkean, yksinkertaisen ja kanttikkaan takan, johon isohko lasiluukku, jotta tulta voi tuijotella.

    Toivotan täältä myös takaisin päin mukavaa & kesäistä loppuviikkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...