25.8.2011

Ikea 2012

Ikean kuvasto vuosimallia 2012 kolahti tänään postilaatikkoon. Iltateellä pääsin vilkuilemaan kuvaston sivuja. Mitään kovin yllättävää ei ole kuvasto taikka Ikean valikoima tarjonnut viime vuosina. Tiedä sitten johtuuko se Ikeasta vai minusta. Kuvastoja (muitakin kuin Ikean) olen selannut pienestä pitäen. Osaksi kuvastot ovat kevyttä viihdettä, mutta tarjoavat myös tilaisuuden haaveilla ja sisustaa ainakin mielikuvituksessa.






















Katalogin Suomi-versiossa on eri kansilehti, kuin mitä ylimmän kuvan englanninkielisessä kappaleessa. Sisältö kuvastossa on kuitenkin melkolailla sama, vaikka tavaratalojen valikoimat poikkeavat jonkin verran toisistaan. Näyttää kuitenkin siltä, että tuleva sisustuskausi 2012 tuo paljon vaihtoehtoja sekä uutuuksia lilan sekä violetin värin ystäville. Meillä ainakin esikoinen olisi valmis täyttämään huoneensa violetin eri sävyillä.
















Yksityiskohta, jonka huomasin myös suomalaisesta Ikea-kuvastosta: Kuvaston esimerkki tiloja on tapetoitu Boråsin tapeteilla. Ei varmaankaan sattumaa, sillä mikään ei ole niin harkittu tuotekokonaisuus kuin Ikea. Kyllä se Ingvar osaa!

Minua on viime aikoina kovasti kiinnostanut vaatteiden säilytys sekä säilytys ylipäänsäkin. Lisäksi olen bongaillut ideoita sekä vaihtoehtoja kodinhoitohuoneen varustamiseksi. Tarkoitus on yhdistää uutta ja vanhaa, sekä tuunata tarvittaessa niitä vanhoja vaihtoehtoja. Käytettyjen huonekalujen palstoilla Ikea tuntuu myös olevan käypää tavaraa, mutta toisinaan kalusteet vaihtavat omistajaa sangen edullisesti. Maailma on jo pullollaan kaikkea, joten kannatan kyllä kovasti huonekalujen elinkaaren jatkoa uusien omistajien merkeissä. Meillekin on parin viime viikon aikana rantautunut muutama second hand -kaluste, joita alan rakentamisen ohessa työstämään. Kierrätettyjen kalusteiden oheen aion kuitenkin hankkia myös jotakin uutta. Ainakin työtasoa käyn hakemassa parin metrin palan... Ikeastapa hyvinkin.

Kuvat: Ikea ©

2 kommenttia:

  1. Onneksi kaikkea ei tosiaan tarvitse hankkia uutena, vaan käytettyä on tarjolla pilvin pimein. Tosin hyväkuntoisesta ( oikeasti ) vanhasta saa pulittaa melkoiset summat !

    Mielenkiinnolla odotan kuvia valmiista kodistanne !

    VastaaPoista
  2. Petriina: Samaa mieltä, ne houkuttavimmat vanhat kalusteet ovat kyllä hinnoissaan. Edelleen unelmoin talonpoikais-tyylisestä puusohvasta, eikä joku koivuinen 60-luvun kaappikaan olisi huono löytö : )

    Toisaalta esimerkiksi noissa FB-kierrätysryhmissä tavara vaihtaa omistajaa sangen edukkaasti, jos vain ehtii ekana paikalle sanomaan, että "otan!".

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...