.

13.8.2013

Satonäkymät

Pikku hiljaa pihan kasvatuslaatikot alkavat tuottaa satoa. Kesäkurpitsoja, yrttejä ja retiisejä on päässyt poimimaan jo hyvän aikaa, mutta muu sato on vielä kypsytysasteella. Innokkaimmin odottelen nyt tomaattien punastelua. Paprikat ja chilit näyttävät myös hyvälle, tosin väri on vielä raa'an puolella. Talvikurpitsat pullistelevat myös hiljalleen, ja kohta saa kokeilla jotain uutta kurpitsareseptiä.

Omenia tänä vuonna tulee vain yhteen puuhun, mutta ehkä ensi vuonna on luvassa parempi sato hedelmäpuihin. Kirsikoitahan saimme kokonaisen yhden kappaleen tuossa jokunen viikko sitten.

Tuoksuherneen ohjasin kiipeilemään vanhaa korituolia pitkin. Olisi pitänyt keksiä tuo idea jo vähän aiemmin, niin kenties kukat olisivat valloittaneet tuolin kauttaaltaan. Muuten meidän pihalla kukkaloisto on jäänyt hieman viime vuotista vähäisemmäksi, sillä en kasvattanut siemenestä kuin krassia ja tätä tuoksuhernettä. Jotenkin kuvittelin, että ehtisin tehdä perennapenkin valmiiksi, ja saisimme sitä kautta uusia kukkivia pihallemme. Perennapenkin lopulta ehdin myös rakentaakin, mutta kasveja siinä ei ole vielä riittävästi. Ensi vuonna sitä sitten taas jatketaan harjoituksia.

















































































































































































14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Aineksia on tulossa! Lehdistä olenkin sopivasti lukenut jo erilaisia (uusia) ohjeita.

      Poista
  2. Oi, ihania puutarhan tuotoksia! Olisipa meilläkin jo puutarha siinä kunnossa, että sadosta voisi nauttia. Syksyllä pitäisi saada vielä monta kasvia maahan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nyt jokunen kasvatuslaatikko ja pieni kasvihuone. Melko pienelläkin panoksella saa näin syksyn tullen nauttia sadosta.

      Poista
  3. Sinullahan on tulossa komea sato!
    Itselläkin tometteja valtavasti, mutta ei vaan punerra ja paprikatkin on niin pieniä, että....no sisälläkin yksi paprika ja siinä on KAKSI (2) kokonaista paprikaa tulossa...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreitä tomaatteja on todella paljon. Toivottavasti osa kerkiää kypsymään. Tai sitten pitää kysellä hyviä ohjeita vihreiden tomaattien hyödyntämiseen.

      Ehkä niitä riittävän lämpimiä päiviä on vielä luvassa, niin että osa sadosta ehtii kypsäksi asti...

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kesäkurpitsat ovat käyttövalmiita (ja lisää kypsyy koko ajan). Muut herkut saavat vielä kypsyä lisää.

      Poista
  5. Kauniit kuvat maistuvista herkuista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kasvikset tuoreeltaan on kyllä kesän kohokohtia!

      Poista
  6. Kaunista :) Itsehän saan siis kaktuksen kuolemaan, joten hyvä että jotakuta on siunattu viherpeukalolla!

    hannamaria
    http://hannamariav.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ulkoilmassa kasvattaminen on kyllä paljon helpompaa kuin sisätiloissa. Mullakaan ei sisäkasvit yleensä kauan jaksa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Se taitaa olla tuo kastelemisen vaikeus, joka kasvit tahtoo saada hengiltä. Ulkona onnistumisen tunteita siis :)

      Poista
  7. Voi Anne, tuota korituoliideaa olen myynyt ja myynyt ja siitä itse luopunut, sillä en tajunnut siihen muuta kuin kärhöjä ja ajattele, jos joku suvivieras ei olisi huomannut, että se on kukkatelin...Nimenomaan yksivuotisia kasveja siihen pitää istuttaa. Minulla nytkin utoksuherneet vaativat koko ajan pidempiä tukia...Ensi vuonna teen tuon korituolijutun tuoksuherneillä: Kiitos vinkistä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuo korituoli ei kestäisi enää istumista, joten hyvä kukkatuki siitä sitten tuli. Ja täytyy tosiaan toivoa, että nyt sitä kukaan ei keksi enää istuimena käyttää :) Kärhöjen suojelu voisi alussa ollakin hankalampaa, jos taimi olisi vielä pieni.

      Mulla on tänä kesänä tuoksuhernettä ekaa kertaa. Tämähän onkin aika söötti, kun siihen tulee eri värisiä kukintoja.

      Hyvä, että ideat kiertää. Jostakinhan minäkin tämän korituolijutun olen omaksunut. Liekö sitten palaamassa nyt sinne teille takaisin?! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...