.

12.5.2014

Fanitan Olgaa





























































































Olen lueskellut Olga Temosen Emäntänä Olga -kasvisruokakirjaa. Ruokakirjoja lukiessani minä en pelkästään etsi inspiraatiota ruoanlaittoon, vaan nautin myös kauniisti työstetystä julkaisusta, kuvista ja tunnelmista. Mielestäni hyvä ruokakirja avaa näkymää hieman reseptien ulkopuolellekin, ja tuo kirjoittajansa persoonaa mukaan.

Olgan kotona -ohjelma pyöri Liv-kanavalla taannoin. Silloin ihastuin ohjelman luonnollisuuteen ja välittömyyteen. Usein kokkiohjelmissa korostetaan esimerkiksi huippulaatuisten keittiövälineiden tarpeellisuutta, mutta vastapainoksi Olgan ohjelmassa kasvisruoat syntyivät ihan niillä välineillä ja varustustasolla, jota löytyy varmasti jokaisen kotoa. Erityisesti mieleeni jäi sympaattinen sähköhella, jolla sapuskat näyttivät valmistuvan oivallisesti. Vieläköhän uskollinen liesi on hengissä?

Olgan resepteiden pohjalta olen innostunut kokeilemaan itselleni vieraampia raaka-aineita. Intiaanisokeri on esimerkiksi kiva tuttavuus, jota olen testannut leivonnassa. Kuvien mustikkapiirakka on syntynyt Valion sivulta löytyvällä ohjeella, jossa pohjaan käytetään juurikin intiaanisokeria ja jauhoina osittain spelttiä. Itse en ole mikään virtuoosi leipuri, mutta soveltelen ohjeita aina sen mukaan mitä kaapista sattuu löytymään. Leivonnassa reseptien viilaminen ei aina välttämättä toimi, mutta tätä kyseistä mustikkapiirakkaa olen tehnyt muutamallakin eri versiolla riippuen kuivavaraston tilanteesta.

Eilen illalla meni viimeinen pala äitienpäivän mustikkapiirakkaa, joten tänään ei auta muu kuin selailla kirjasta kauniita kuvia ja suunnitella mitä seuraavaksi leivottaisiin. Vai olisiko tänään keittopäivä ja jälkiruokana lettuja...

Reipasta viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Nyt alko tehdä mieli mustikkapiirakkaa :) Pitää kokkeilla tuota ohjetta viikonloppuana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan! Minä vastan opettelen intiaanisokerin kanssa ja haen sitä oikeaa makeutuksen määrää :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...