30.6.2017

Tuulispäivän teehetki

Perjantai pulkassa! Tytär valmisti intialaistyyppistä ruokaa, ja nyt syötyämme muhin tyytyväisenä pienen viinilasillisen jämän kanssa koneella.

Kameran kortille taltioitui tänään iltapäivästä mukava teehetki. Maria Kalmi Photographyn -kotipaikalla oli tänään pieni pop-up kahvila, jossa vierailin lähinnä siis teehetken merkeissä. Aiemmin olen käynyt Marian yhden päivään kamerakurssilla, ja täytyy kyllä sanoa, että niillä opeilla siirryin puoliautomaattikuvauksesta ihan manuaaliasetusten näpertelyyn. Muutama selkeä ja konkreettinen kameraoppi on parempi kuin säkillinen teknistä jargonia, josta on vaikea napata kiinni ilman näppituntumaa. Eli jos haaveilet myös kivasta päivästä valokuvaukseen hurahtaneiden seurassa, niin seurailepa Marian valokuvaussivuja Facebookissa.

Mutta takaisin siis tähän päivään: Maria on perheineen raivaillut pikku hiljaa maalaispaikkansa rakennuksia, ja ihan hiljattain vanha traktorisuoja on muuntautunut kauniiksi hieman ranskalaistyyliseksi kahvittelutilaksi. Maria on ilmiselvä esteetikko ja mainio ideoija erilaisten asetelmien tekemiseen. Sillä aikaa kun hauduttelin teekupissani "lohikäärmeen huokausta", niin sain samalla nauttia kauniista kuvakulmista mihin päin vain keksin katseeni (kamerani) kääntää. Voi kauneutta!

Loviisan suuntaan takaisin huristellessani mietiskelin vanhojen talojen tunnelmaa. Tien vierustojen pihapiirien vilahdellessa auton ikkunan ohitse konkretisoitui myös se, että Loviisa on toden totta kylien kaupunki. Se olisi hyvä pitää mielessä myös alueen ja kaupungin kehittämismielessä.

Onneksi Loviisanseutu tuntuu vetävän puoleensa uusia tulokkaita ja myös luovien alojen osaajia, jotka voivat järjestää työnsä sekä arkensa myös kasvukeskusten laitamille.












7 kommenttia:

  1. Kiitos käynnistä ihana <3

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihana paikka!
    Tuollaisella kuvauskurssille pitäisi päästä....jospa oppisin ottamaan vähän selkeimiä kuvia..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä kamerakurssia, jossa ohjeet ovat helppoja ja selkeitä ja harjoittelu on käytännönläheistä sekä mutkatonta!

      Poista
  3. Ihana paikka <3 Niin kaunista joka suunnassa <3 mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana paikka vierailla tosiaan!

      Mukavaa uutta viikkoa! :)

      Poista
  4. Onpa todella ihanan näköinen paikka. Kauniita kuvia myös :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...