.

29.9.2011

Kodin lämmitys ja ilmanvaihto - päätöksiä

Kodin lämmitysjärjestelmää sekä ilmanvaihtoa olen miettinyt projektin alkumetreiltä lähtien. Siinä vaiheessa kun talotilausta olin tekemässä, niin tein jo alustavia kaavailuja liittyen lämmitysvaihtoehtoihin. Kun talotehdas kyseli lvi-suunnitelmaa silmällä pitäen päätöksiäni ja mielipiteitäni, niin kaavailin vaihtoehtoina Enerventin Pingviiniä ilmanvaihtokoneeksi ja lämmitykseen Jäspin Ecowattia. Tästä edelleen lähdin tutkimaan muita lämmitysmuotoja, ja minulle suositeltiin myös poistoilmalämpöpumppua. Aikani asiaa pohdittuani päädyin lopulta Niben F470 poistoilmalämpöpumppuun. Pumppuun on tätä nykyään saatavilla myös aurinkokeräinjärjestelmä, jota mietin kovasti myös meille ensi kevään asennusprojektiksi. Se olisi laajennus nykyiseen järjestelmään, ja kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. En ole kuitenkaan ehtinyt perehtyä näihin aurinkopaneeliasioihin kovinkaan syvällisesti.

Tämä poistoilmalämpöpumppu, eli PILP, on laitteena sellainen, että se hoitaa talouden ilmanvaihdon, ottaa poistoilmasta talteen energian ja lämmittää tuloilman. Lisäksi F470 lämmittää käyttöveden ja tuottaa lämpöä. Kyseiseen malliin sisältyy vielä yöjäähdytystoiminto. Tämä poistoilmalämpöpumppu on minun valintani kaikista edellä mainituista syistä, ja sen lisäksi haen tietysti vähintäänkin kohtuullista säästöä sähkölaskusssani. Valmistajan mukaan säästö vuotuisessa sähkönkulutuksessa on noin 6500 - 9500 kilowattituntia. Lähdenkin nyt laitteen asennuksen jälkeen innolla seuraamaan juuri meidän taloutemme sähkönkulutusta yhdessä tämän pumpun kanssa. Laitan muutenkin laitteen käyttökokemuksia tänne blogiini myös tulevaisuudessa.

Nettikeskusteluissa olen huomannut, että erilaisten lämpöpumppujen käyttöääntä moititaan. Nibe on onnistunut pienentämään poistoilmalämpöpumppujensa äänen voimakkuutta, mutta PILP suositellaan asennettavaksi aina tekniseen tilaan. Meille lämpöpumppu asennetaan kodinhoitohuoneeseen, jonka seinänaapureina ovat kummatkin vessat sekä sauna ja pieni varastohuone.

Lämmitysmuodon valinnassa on tärkeää lähteä aina liikkeelle juuri siitä kohteesta, johon ratkaisua haetaan. Neliöt, kuutiot, vedenkäyttö, vakituista asukkaiden määrä ja kohteen sijainti jo vaikuttavat lämmityksen valintaan. Esimerkiksi maalämpö ei ole mahdollinen kaikissa kohteissa, ja budjetti toki sanelee rajat lämmitysvalinnoille. Meillehän on asennettuna vesikiertoinen lattialämmitys, jonka kanssa PILP on energiatehokas vaihtoehto. Jatkossa myös varaava takka tulee täydentämään kodin lämmitystä ja viihtyvyyttä.

Kun saamme lämpöpumpun asennuksen valmiiksi, niin postailen lisää fiiliksiä sekä vinkkejä tänne blogiini. Lämmitykselle alkaakin olla jo kovasti tarvetta, kun tuo kesän ryökäle katosi jonnekin. Viikonlopuksi on kuitenkin luvattu lämpimämpää ja aurinkoakin... toivottavasti ennuste pitää paikkansa. Pihatöitäkin olisi kiva jatkaa aurinkoisissa tunnelmissa.

Edit: Sain lisäinfoa Niben F470 lämpöpumpusta liittyen tuohon käyntiääneen. Pilp voidaan siis asentaa muitta mutkitta myös kodinhoitohuoneeseen, sillä desibelitaso on tässä uudessa mallissa niin hiljainen, että se soveltuu hyvin asennettavaksi myös asuintiloihin.

Kuva © Nibe Energy Systems Oy

4 kommenttia:

  1. Jos otat aurinkoenergian käyttöön niin laita tietoa meille muillekkin. Meidän talon rakentaminen alkaa vasta ensi keväällä, mutta kaikki kokemukset kiinnostaa nyt ennen päätöksiä.

    VastaaPoista
  2. TSamppa: Kyllä! Aurinkopaneelit kiinnostavat minuakin, joten laittelen aiheesta tietoa tuonnenpana. Hyvä, että olet ajoissa liikkeellä tiedonkeruun kanssa, sillä siihen menee myös oma aikansa.

    VastaaPoista
  3. Meillä on ollut Niben "pilppi" nyt 3,5 vuotta käytössä, ja ollaan kyllä ihan älyttömän tyytyväisiä. Sähkölaskut on pyörineet kohtuudessa; kesällä jopa 70€/kk ja kovimpina pakkaskuukausinakin suurimmillaan 240€/kk (jolloin varaavaa takkaa ei ollut lämmitetty yhtään). Kun ottaa huomioon, että noissa on sitten kaikki käytetty sähkö, niin on kyllä miun mielestä kohtuulliset laskut; esim. vanhemmillani on pari vuotta ollut nyt maalämpö, eikä sähkölasku ole kertaakaan ollut alle 150€/kk.

    Ainakin tuossa vanhemmassa mallissa on sellainen ominaisuus,että 3kk:n välein sen pitäisi muistutella suodattimien putsaamisesta. Meillä kuitenkin käy sähköt tosi usein poikki, mistä seuraa se, että pumppu kuvittelee suodattimien olevan putsattu, eikä näin ollen muistuttele. Kaiken kaikkiaan kyllä melkoisen huoleton peli, kun noita suodattimia muistaa putsailla/vaihtaa niin eipä juuri muuta tarvitse tehdä.

    VastaaPoista
  4. Hanna: Kiva kuulla positiivisia kokemuksia! Minä odotan tietysti myös kohtuullisia sähkölaskuja, ja tulevaisuudessa varmaankin lisään vielä aurinkopaneelit pilpin kaveriksi.

    Tässä uudessa F470-mallissa suodattimet on vielä sijoitettu niin, että ne on helppo vaihtaa. Minun täytyykin tarkastaa suodattimet ihan heti kohta, kun pölyä on vielä raksatuohujen vuoksi ilmassa normaalia enemmän.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...