.

26.5.2016

Elloksen syksy on tyylikäs (ja pressitilaisuus maukas)

Iltapäivästä piipahdin Elloksen syksy-talvimalliston pressitilaisuudessa kauniissa Aallonkodissa Helsingin ydinkeskustassa. Hulppean kaunis huoneisto oli puettu kukkiin lehdistötilaisuuden puitteissa. Kukka-asetelmissa oli kauniisti näkyvillä myös syksyn tulevia värisävyjä. Vaatemuodin puolelta oli näytille poimittu ihania harmaita asuja, ja mausteeksi näille oli aseteltu esille punaisen sävyjä. Itse en ole mikään osaava pukeutuja, mutta kieltämättä tuli mieleen uutuus vaatteita katsellessa, että yhdistelmällä erilaisia yksinkertaisen kauniita vaatekappaleita saa melko helpolta koottua toimivan vaatekaapin. Vähemmällä pärjää, ja yhdistely on nimenomaan se juju.

Materiaalien tuntu ja yhdistely on trendikästä myös sisustuksen puolella. Omaan silmääni Elloksen uudet mallistot ovat koko ajan linjakkaampia ja tyyliltään hyvinkin ajankohtaisia. Tuntuu siltä, että Ellos on tehnyt systemaattisesti työtä mallistojensa parissa ja onnistunut kehittämään ja vangitsemaan tuotekokoelmaansa olennaisen. Sisustustrendeissä tuntuu ja näkyy viihtyisyys sekä kepeä mukavuus. Tälläistä tunnelmaa edustavat pellavaiset petivaatteet, kattauksen tekstiilit, matot ja piensisustustuotteet, joissa valinnan varaa on.

Palataanpa vielä hetkeksi takaisin pressitilaisuuden tunnelmiin: median edustajat pääsivät nauttimaan herkkupöydistä Sara La Fountainin tapaan. Ihanat salaatit olivat näyttäviä ja ennen kaikkea todella herkullisia. Sara kertoili pressiväelle tarjottavien ruokien taustaa, ja useamman bloggaajan kanssa ihastelimme mainioita salaatinkastikkeita, joihin oli raaka-aineiksi valittu pähkinöitä, laadukasta oliiviöljyä, yrttejä ja super foodeja. Saralla on muuten tekeillä uusi ruokakirja, joten sitä odotellessa! Toivottavasti muuten tuosta uudesta kirjasta löytyy sitten omatekemien vaahtokarkkien ohje. Näitä herkkuja oli myös tarjolla Elloksen tapahtumassa, ja itse ainakin tykästyin noihin kovasti. Myös juomatarjoilun puolelta löytyi ihania makuja. Kuohujuomat ja hanallisiin juoma-astioihin kootut juomasekoitukset olivat ilo silmille mainion makunsa lisäksi.






8 kommenttia:

  1. Mä niin tykkään noista kerrostarjottimista, ihania <3
    Kivaa perjantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrostarjottimet ovat käytännöllisiä. Tässä tapauksessa vieläpä erityisen kauniita vaahtokarkkien ja marjojen muodossa.

      Hip hei lauantainta! :)

      Poista
  2. Oih, näyttää ihanalta! Nyt harmittaa entistä enemmän, että en välimatkan vuoksi päässyt paikalle. Tosi ihana tuo pöytäryhmä tuoleineen mattoineen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pressitilaisuus eli tuo asunto oli sisustettu niin kauniisti Elloksen malliston tuotteilla. Samaa minäkin katselin tuolla kattoterassilla: kevyet metalliset kalusteet ja matto alla teki istuskelupaikasta kotoisan.

      Poista
  3. Hienolta näyttää kaikki; syötävät, sisustukset ja asut. Erityisen upea kattaus luonnon materiaalia käyttäen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammal ja kukka-asetelmat olivat tosiaan kaunista katseltavaa :)

      Poista
  4. Ellokselta löytää aina kaikkea kivaa ja teillä on ollut ihanan kuuloinen ilta! Tuo sammalpeti on hieno yksityiskohta tarjoilussa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammal oli tosiaan kaunis yksityiskohta "pöytäliinana" ja servettirenkaina :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...