.

19.5.2016

Heräämisiä

Luonto heräilee omaan tahtiinsa. Joillakin suojaisilla ja aurinkoisilla paikoilla omenapuutkin ovat jo täydessä kukassa. Meidän tuulen tuivertamalla pihallamme on parhaillaan kirsikankukkien aika makeakirsikoiden osalta. Omenapuiden kukinta on myös ihan muutaman lämpimän päivän päässä.

Kyllä tämä kesän alku on aina yhtä herkkää ja kaunista katseltavaa. Maisema on yhtäkkiä muuttunut tuoreen vihreäksi ja sinne tänne tupsahtaa myös ensimmäisiä kukkivia kasveja. Mieli lepää luonnossa liikkuessa tai iltasella takapihan terassin rappusilla istuessa ja vastaleikattua nurmikkoa katsellessa.

Tässähän alkaa ihan itsekin virkoamaan talven "horroksesta"! Kaunista loppuviikkoa!



8 kommenttia:

  1. Anne, onko tuo alimmainen kuva koristekirsikka vai...? Upea kuva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena, kukkiva pikku puu on ruusumanteli. Sain sen viime kesänä ystävältä lahjaksi, enkä entuudestaan moista puulajiketta tuntenut. Nyt puuhun tulee noita hurmaavan vaaleanpunaisia kukkia :)

      Poista
  2. Ihania kukkia! Harmi että meillä puut on vielä niin pieniä taimia etteivät juurikaan kuki. Mutta tuleville vuosille on tulossa paljonkin kukintaa, ollaan valittu sellaisia pensaita ja puita :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pihamme puut ovat myös pääsääntöisesti melkoisen pieniä vielä. Vanhimmat ovat viiden vuoden takaa ja suurin osa sitä uudenpia. Omppupuut ovat kokeneet kovia jätti-jänisten runnomina, ja uusia yrityksiä on joutunut tekemään. Joskus jopa on tullut verkkoja viriteltyä puille suojiksi... :)

      Poista
  3. Voi miten ihania kuvia <3
    Kivaa torstai-iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :)

      Päivät vaihtuvat niin nopeaan, että sanon jo hyvää viikonloppua :)

      Poista
  4. Herkkiä kuvia, meillä ei vielä puut kuki.
    Osallistu kastehelmi arvontaan.
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tämä alkukesä! Onneksi puiden ja marjapuskien pölytys näyttää natsaavan hyvin tänän vuonna :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...