.

5.12.2010

Wanhan ajan joulukodit Loviisassa

Loviisassa pääsee tutustumaan puutaloasumiseen sekä vanhojen talojen kunnostustöihin syksyisin Loviisan Wanhat talot tapahtumassa. Joulun alla samaiseen puutaloasumiseen ja vanhoihin taloihin liittyen on auki Loviisan wanhan ajan joulukodit. Tänä vuonna seitsemän loviisalaista perhettä on avannut kotinsa yleisölle. Jokaisessa kohteessa voi kunnostusratkaisujen ja kauniisti sisustettujen kotien lisäksi nauttia kupposen kuumaa (kahvia, teetä, glögiä...) ja erilaisia herkkuja. Useammassa kodissa on myös pientä jouluhenkistä askartelua, käsityötä, kortteja, keramiikkaa ja leivonnaisia myynnissä.


































Liisantalossa toimii kesäisin Tuhannen tuskan kahvila, joka on nyt joulukotien aikana myös auki. Kahvilassa on tarjolla maistuvia sämpylöitä sekä luumuhillotäytteisiä munkkeja.




Pitkänpöydäntalon pihalla on rakenteilla iglu. Luntahan nyt riittää tekotarpeiksi. Sisätiloissa voi istahtaa nauttimaan luomu glogiä ja palan suklaakakkua. Talon emäntä valaa kynttilöitä. Myynnissä on omatekemää keramiikkaa sekä koristeita. Ostin kotiin ihanan keramiikka lautasen. Talon emäntä kertoili, että hänen oli ollut tarkoitus tehdä lautaseen sinisävyinen kuvio, mutta lopputulokseksi oli tullutkin luonnollinen vaalea beige. Todella kaunis juuri tälläisena!






















Uutena kohteena oli nyt mukana Helgas Loviisan kirkon lähistöllä. Kohde oli kauniisti sisustettu, ja keittiö oli remontoitu yhdistäen uutta sekä perinteistä hyvällä otteella. Helgasista ostin kuvassa näkyvän pinkkimekkoisen enkelin.






















Joulukoteihin on mahdollisuus tutustua vielä ensi viikonloppuna 11. - 12.12.2010 kello 10 - 16. Itse istuskelin Liisantalon olohuoneessa kahvilla ja kuuntelin talon isännän rupattelua talon vaiheista. Ihailuni kaikille joulukotitapahtuman kodeille sekä perheille. Aika upeaa, kun näin pääsee kauniisiin koteihin kurkistelemaan.

10 kommenttia:

  1. Upealta kuulostaa tuollainen tapahtuma, minäkin tahtoisin tuollaiseen osallistua siis kierrellä muiden jouluisissa kodeissa ja varsinkin vanhoissa taloissa.

    VastaaPoista
  2. Tämä joulukotitapahtuma on kyllä hieno. Ja verrattuna laajempaan "syksy" versioon kivempi siinä mielessä, että ruuhkaa ei ollut. Pääsi paremmin katselemaan ja ihmettelemään.

    Vanhat talot ovat kauniita, mutta toki uusilla on se käytännöllinen puolensa. Ja voivat uutukaisetkin olla kauniita! Olen tainnut tosin jo taaperona ihastua vanhoihin taloihin, kun Raksilan puutaloalueelta olen taipaleeni aloittanut.

    VastaaPoista
  3. Kauniin ja rauhallisen näköistä. Mä huomasin eilen, että meillä olisi myös mahdollista käydä historiallisten kotien joulukierroksella. Mutta ainoa päivä oli eilen! Täytyy olla vuoden päästä tarkempi.

    Oli kiva katsella kuvia. Tässä se koti-ikävä helpottuu!

    VastaaPoista
  4. Ihana tapahtuma! Miten vaatiikin asukkailta asennetta avata kotinsa ovet yleisölle, nostan hattua :) Rauhallista itsenäisyyspäivää sinulle!

    VastaaPoista
  5. Johanna: Minkähän ikäisiä taloja mahtavat siellä olla nuo historialliset kodit?

    Marie Elisabeth's rum: Toivotan myös rauhaisaa itsenäisyyspäivää! Ja samaa mieltä - joulukotien ja Loviisan vanhojen talojen asukit ovat kovin avoimia, kun avaavat kotinsa ventovieraiden ihailtaviksi.

    VastaaPoista
  6. Vitsit kun pitää asua näin pohjoisessa... Ihanan näköisiä kuvia, kiva että pääsee edes virtuaalikierrokselle :)

    VastaaPoista
  7. Nämä joulukodit ovat kyllä ihania. Vaikka asun Loviisan lähistöllä, niin kävin vasta ensi kertaa tässä jouluversiossa. Välillä tuntuu, että kotiseudun tarjonta jää tsekkaamatta, ja lomilla käy sitten jossain kauempana tutustumassa nähtävyyksiin.

    VastaaPoista
  8. Anne,nyt sait takuulla inspiratzuunia!

    Minulla on menossa joulun sisustuslehti, joka huimaa...

    VastaaPoista
  9. Ihana idea! Pitää kyllä yrittää päästä tuonne!

    VastaaPoista
  10. Leena Lumi: Inspiraatiota on tosiaan ladattu! Oli pönttöuuneja ja käsin maalattuja tapetteja, jonka lisäksi paljon kädentaitoja, opittua ja yrittelijäisyyttä.

    Sisustuslehdet voivat vielä mennessään!

    Purnau: Itse pidin tapahtumasta, vaikka kohteita on selkeästi vähemmän kuin Loviisan wanhat talot versiossa syksyisin. Myyjäisten merkeissä voi kotiin ostaa myös kivoja tuomisia tai pieniä lahjajuttuja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...