.

22.2.2016

Kierrätys alkaa lajittelusta #IKEA

Pohdin taannoin toimivan keittiön määritelmää. Mielestäni meidän kotimme keittiö toimii hyvin, joskin aika ajoin on hyvä miettiä asioita uudestaan, ja ryhdistää kenties pieniä yksityiskohtia. Jätteiden lajittelun ja sitä myötä kierrätyksen miettiminen on myös yksi seikka, jossa ainakin meillä voi aina hieman parantaa. Tällä hetkellä lajittelun kautta hyödylliseen jatkokäyttöön meiltä menevät paperi, pahvi, biojäte ja metalli. Vaaralliset aineet kuten paristot, akut, erilaist polttimot ja maalinjämät kuljetamme keräyspisteisiin tai silloin tällöin pikku kylällämme pyörähtävään kiertävään keräysautoon. Lasin ja muovin osalta kiertoon lähtevät tietysti palautuspullot. Muuta lasia meiltä kertyy loppujen lopuksi aika vähän, sillä perheen nuorimmainen uusiokäyttää hillopurkit ja vastaavat diy-projekteissa. Purkkejä käytetään jonkin verran myös säilöntään ja muihin projekteihin.

Tärkein lajittelun apu on keittiön tiskialtaan ja kokkauspisteen yhteydestä löytyvä roskiskaappi. Toki jäteastiat voi pitää vaikka ihan näkösälläkin, jos muuten tilat riittävät ja ratkaisu on sisustajankin silmään sopiva. Arsenaali poljinroskiksia voisi olla ihan pätevä ratkaisu. Paperin, pahvin ja muun kierrätettävän, mutta hieman hitaammin kerääntyvän jätteen keräyspisteen voisi organisoida myös kodinhoitohuoneeseen. Meillä paperit ja pahvit kerätään hieman epäkäytännöllisesti paperikasseihin. Tämän lähestymistavan hyvä puoli on kassien helppo nappaaminen mukaan. Tai voisi olla, sillä kerään yleensä auton takakonttiin paperi- ja pahvimerta, jonka sitten vasta viidennellä ajokerralla muistan pudottaa keräyspisteellä pois kyydistä.

Kun suunnittelin viitisen vuotta sitten keittiötämme, halusin ehdottomasti jäteastiat perinteistä ratkaisua korkeammalle. Ruoanvalmistuksen yhteydessä jätteet on kiva lajitella, kun roskikset ovat vetolaatikossa heti tason alapuolella. Vetolaatikosta löytyy kolme ämpäriä, joista taaimmaiseen tulee sekalaiset ongelmajätteet ja metalli. Paristoille on pieni kannellinen muovirasia jätesangossa jemmassa. Näin vältytään ikäviltä ja sotkevilta yllätyksiltä.















































Kapean vetolaatikoston (40 cm) vieressä on leveämpi laatikosto (60 cm), jonne on jemmattu keittiön sekalaisia puhdistusaineita ja -välineitä. Periaatteessa jätteenlajittelupistettä voisi laajentaa myös tälle puolelle, ja saada täydet hyödyt vetolaatikoston tilasta. Yleensä meillä kyläilevät vieraat olettavat roskiskaapin löytyvät keittiön lavuaarin alta, mutta jännästi se löytyykin heti vierestä.

IKEAn keittiökaappien sisusteista löytyy myös käytännönläheiset ratkaisut lajittelutehtäviin. VARIERA / UTRUSTA jätteiden lajitteluyksikkö tarjoaa itse asiassa keräilyastian aika monelle erilaiselle jätteelle. Tuo linkistä löytyvä ratkaisu on tarkoitettu 80 cm leveään kaappiin. Tarvittaessa jätesangot voi varustaa myös kansin.











































Hyviä lajitteluvinkkejä löytyy esimerkiksi täältä. Kiitos kun lajittelet -sivuston mukaan biojätepussiksi soveltuu esimerkiksi jauhopussi, ikkunaton kirjekuori, muropaketti tai sanomalehden sivu. Toki biojätteen lajittelua varten myös erilaisia varta vasten valmistettuja biopusseja.

IKEA teetti kuluttajatutkimuksen "Life at home", jossa kartoiteltiin myös jätteenlajitteluun liittyviä kysymyksiä. Tutkimuksen perusteella 18 % vastanneista vasta suunnittelee kierrättämisen aloittamista kotosalla. Jo kierrättämisen kanssa tutuksi tulleita on toki paljon, mutta monella on meidän perheemme tapaan edelleen parantamisen varaa.  Kierrättämistä meillä toki harjoitetaan myös muun kuin varsinaisen jätteen osalta. Lapsien kasvaessa lelut, urheiluvälineet ja vaatteet lähtevät kiertoon lahjoituksina, vaihtareina ja kirppismyyntien kautta. Jonkin verran tavaroita myös uudistetaan tai uusiokäytetään kokonaan tai osittain ihan eri käyttötarkoituksessa.

Kierrätyksen tarpeet kannattaa ottaa kodissa huomioon jo suunnitteluvaiheessa, jos mahdollista. Mitä tarkoituksenmukaisemmat ratkaisut keittiöstä ja kodista löytyy lajittelua silmällä pitäen, sitä helpompi tuota on toteuttaa arjessa. Meillä ryhtiliikettä kaipaa eittämättä paperin- ja pahvinkeräyspiste jääkaapin nurkalla, joten siihen kartoittelen seuraavaksi jotain ratkaisua. IKEA tarjoaa omalla sivullaan pari hyvää esimerkkiä.

Kerro ihmeessä, jos sinulla on joku hyvä käytännöllinen vinkki tähän kierrätysteemaan. Näin maaseudun asukkaana joudun myös hoitamaan osan kierrättämisestä autoillen kierrätyspisteelle. Sitä myöden kierrätysastioita ei tyhjennellä ihan joka päivä muuta kuin seka- ja biojätteen osalta. Kuinka sinä olet selättänyt lajittelun, lajitteluun viennin ja kierrätysajatuksen ylipäänsä?



10 kommenttia:

  1. Meillä kierrätetään parhaamme mukaan. Ruoantähteet koirile ja loput biojätteisiin, metallille ja lasille on omat astiat. Pattereille vanha aino-jäätelö purkki, sanomalehdet ja mainokset nakataan kaapissa olevaan vanhan pakastimen valkoiseen metallikoriin (joka menisi ihan jonkin sisustusliikkeen tuotteesta :D) vaikka ollaankin maalla, niin lähin keräyspiste on vain puolen kilsan päässä. Nyt jos suunnittelisin uutta kaapistoa olisi kierrätysjutut ehdottomasti tärkeässä osassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tuo pakastimen metallilankakorin uusiokäyttö kuulostaa justiinsakin hyvältä idikseltä! Kuinkahan paljon tuollaista hyötykamaa on joutunut kaatikselle niiden laitteiden mukana... varmaan ihan miljoonasti.

      Meilläkin koira saa hiukan ihmisten ruokaa, jos sopivan oloista jää yli. Hänellä vaan sattuu olemaan hieman herkkä vatsa, joten maltilla täytyy tuota testailla. Koira itse kyllä äänestäisi isompien "oikean ruoan" annosten puolesta :)

      Poista
  2. Meillä on aika samoja ajatuksia ollut keittiötä suunnitellessa. Meilläkin roskis on lavuaarin vieressä ylälaatikossa. Altaan alla olevissa laatikoissa on muuta kierrätyskamaa kuten lasit ja metallit jne. Sekäjätteen ja biojätteen halusin sinne viereen, koska usein sitä on samaan aikaan altaalla ja tarvitsee käyttää roskista. Ainakin edellisessä keittiössä oli niin, ja ärsytti aina väistellä sitä ulostulevaa roskisvaunua. Muutenkin meillä on aika paljon tilaa keittiöstä laitettu kierrätyksille, kaksi vierekkäistä laatikostoa ja vielä lehtiroskis paperikassissa metallikehikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä nuo puitteet ovat hyvällä mallilla. Ja kyllähän nämä lajitteluasiat menevät koko ajan eteenpäin myös keittiövalmistajilla, hyvä niin. Oikeastaan voisin tästä inspiroitua, ja koittaa saada vielä metallille, lasille ja muoville paremmat kierrätyspisteet 60 cm leveää allaskaappiimme, joka nyt käy vähän hukkakäytöllä.

      Poista
  3. Asumme 60-luvulla rakennetussa kerrostalossa, joten ihan kauhean suuria tiloja keräilyastioille ei ole. Olemme ratkaisseet asian niin, että tiskipöydän alla olevassa kaapissa meillä on neljä tuollaista kuvassakin näkyvää Ikean nelikulmaista ämpäriä. Niihin kerätään pahvit, kova muovi, polttokelpoinen jäte, sekä lasi/metallijäte. Biojäteastia meillä on saman kaapin ovessa. Vielä kaappiin mahtuu pienempi muovipurkki paristoille. Siivouskaapissa on laatikot panttipulloille/tölkeille, alumiinitölkeille, sekä kierrätyskeskukseen vietäville elektronikalle ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierrätyspiste(et) pitää tosiaan yleensä saada mahtumaan aika kompaktiin tilaan, ja siitä huolimatta tuo arkinen asia pitäisi olla helposti käytettävä ja toimiva. Teillä nuo kierrätysjutut on hyvin mietittynä omien neliöiden puitteissa. Itse olen miettinyt kodinhoitohuoneen hyödyntämistä enemmän paperi/pahvikierrätyspisteelle, kunhan tuon kodarin saisi ensin järkättyä fiksummin. Nyt siellä on tyttärien kirpparille menevä kasa kaiken tukkeena.

      Poista
  4. Mun on pakko myöntää, että mä olen niiiin huono kierrättämään ettei mitään rajaa! Pitäisi kyllä ehdottomasti ottaa tavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain tuo on hyvä aloittaa! Pikku hiljaa kun rutinoituu tiettyjen jätetyyppien lajitteluun, niin siihen on luonteva lisätä sitten uusi osa-alue mukaan.

      Meillä tuli himaan jätehuoltofirman mainos omasta paperinkeräysastiasta. Täytyy ottaa siitä paremmin selvää, niin yksi kierrätyspiste olisikin tuossa pihalla, eikä automatkan päässä :)

      Poista
  5. Meillä kerätään tiskipöydän alla olevaan kaappiin biojäte, metalli, lasi ja kuivat roskat. Lehdet kerään pussiin, jonka voin tyhjentää ihan tien varressa olevaan roskikseen. Samoin lasi, metalli ja patterit voi viedä sinne. Joskus vien muutamia aikakauslehtiä lääkärinvastaanotolle,siellä kun on monesti tosi rispaantuneita ja vanhoja lehtiä. Vanhat vaatteet ja muut turhat tavarat vien kirpparille. Leikon myös t-paitoja matonkuteeksi ja huovutan villavaatteita uusiokäyttöön. Vanhoja mattoja, pyyhkeitä ja peittoja käytän eläinten alustoiksi.
    Kesällä kerään kaikki sanomalehdet kotoa ja työpaikalta puutarhaan. Laitan niitä paksut pinot kukkapenkkiin ja käytäville alimmaiseksi. Olen harkinnut ihan yksinkertaisen kompostorin ostoa biojätteelle, meillä kun on vain avokomposti pihalla. Mun mielestä kierrättäminen on tosi tärkeää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin kierrätys jo monipuolista! Meillä on muuten puutarhajätteelle pari kesää sitten ostettu (Lidlistä - oli edullinen) kompostori, johon menee kukkapenkkien ja kasvimaan perkuut. Sinne voi heittää myös kananmunankuoria, kahvinporoja ja sellaista pientä, vaikka ei varsinainen talousjätekomposti olekkaan.

      Tuo aikakauslehti homma on hyvä! Itse kiinnyn sisustuslehtiin, mutta koitan siitä huolimatta laittaa kiertoon ainakin osan. Vien lehtipinkat yleensä omalle kaupalleni, ja laitan "saa ottaa" lappusen esille. Hyvin kelpaavat! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...