.

24.4.2016

Sisustusbloggaajan #BID2016

Indiedaysin bloggaajapäivillä pyörähdin minäkin. Paikka oli tällä kertaa oivallinen. Suvilahden kattilahalli on miljöönä tosi kiva, ja tilaa oli tällä kertaa riittäävästi yhteistyökumppaneiden pisteille ja tietysti bloggaajaporukalle.

Etukäteen olin ajatellut ainakin piipahtaa Olympuksen pisteellä, sillä minulla on pikku kamerana Olympuksen Pen Lite. Yleensä käteen tarttuu kuitenkin se "pää" kamerani eli Canonin 7D. Ajattelin hyödyntää paikalla olevan Olympus -asiantuntemuksen ja lainasin kameran Olympuksen pisteeltä. Testasin myös kahta erilaista linssiä. Tavoitteenahan minulla on ottaa raikkaita ja realistisia sisustuskuvia vuoden ympäri valon vähyydestäkin huolimatta. Niin paljon olisi myös opittavaa kameroiden teknisestä puolesta, mutta tuollaiseen pieneen näpertelyyn ja ohjeiden sekä vinkkien hakemiseen ei tahdo riittää aikaa.

Olympuksen osaltolla oli kiva bongata myös tämän päivän kameran oheistarvikkeita, jotka alkavatkin olla aika trendikkäitä ja kauniita. Kameralaukkujen ja hihnojen tarkoituksen mukaisuus on kuitenkin tuotteissa vahvasti mukana, joten hienosta tuotekehittelystä on kyse.

Asuksen piste kiinnosti minua aivan erityisesti, sillä kannettavan tietokoneen hankinta on minulle vahvasti ajankohtainen aihe. Minulle kannettava on ensisijaisesti työkone, jonka kanssa käyn asiakastapaamisissa. Tähän tarkoitukseen koneen ei välttämättä tarvitse olla ihan tykki, mutta jos haluasin lisätä kannettavan vaatimuslistaan kuvankäsittely mahdollisuuden, niin konehuoneen puoleltakin on löydyttävä lisää potkua.

Santa Maria oli tullut tapahtumaan "No more boring meals" teemalla. Slogan upposi kyllä meidän arkeen ihan jetsulleen, sillä nopean arkiruoan valmistukseen pienet kivat niksit maustamisen suhteen on aina paikallaan. Nyt kun itse olen keventänyt ruokavaliotani, niin meillä saatetaan tehdä perus jauheliha- tai broileripaistos, jonka minä nautin salaatin tai lämpimien kasvisten kera ja tyttäret valmistavat halutessaan lisukkeeksi vaikka vielä nuudeleita, riisiä tai pastaa. Hyvin maustettua jauhelihaseosta tai kanaa voi hyödyntää myös lämpimiin voileipiin, pizzaan tai erilaisiin wrappeihin.

Santa Marian osastolta testaukseen saadut uutuudet tulevat varmasti käyttöön jo tuossa ensi viikon aikana. Kävin tutustumassa myös Nutisalin ihaniin pähkinöihin sekä maistamassa Cloettan suklaa uutuuksia. Mukaan saadut Nutisalin ja Cloettan kassit ilahduttavat kotosalla tyttäriä.

Sisustusbloggaajan minua kiinnosti tietysti myös Kodin Ykkösen Anno-merkin skandinaavisen tyylikäs piste, ja mahdollisuus yhteistyökuvioihin jatkossa. Annon tuotteiden raikas ilme viehättää, ja hinta-laatusuhdehan brändin tuotteissa on aivan kohdillaan.

Yleisesti ottaen olisi kiinnostavaa, jos nähin Blogger's Inspiration Day -tapahtumiin saataisiin aina joku sisustusbloggaajille suunnattu yhteistyökumppani mukaan. Tällä kertaa tapahtumassa oli onneksi Anno, ja aiemmilta kerroilta on tietysti jäänyt ihan huippuna mieleen Hobby Hallin stailauskisa.

Muutama tunteroiden vierähti nopeaan inspiroivilla päivillä. Kiva oli myös tavata tuttuja bloggaajia, ja jälleen kerran tutustua muutamaan uuteenkin kasvoon.

PS. Tilaisuudessa oli hyviä makuja ja maistelupisteitä tarjolla. Lukuisat alkoholipitoiset juomat jätin väliin autoilijana, mutta ehdottomasti haluan lämpien kesäpäivien lähestyessä testata Viinimaan pisteen Fresita Julep -drinkkiä.


8 kommenttia:

  1. Tämähän näytti todella kivalta tilaisuudelta. Tilaakin on riittävästi, kun vertaa aikaisempaan ahtauteen, jossa kaikki jonotti ja hääräsi samassa kohdassa tukkien kulkuväylät. Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tila oli nyt toimiva. Itse en tykkää tunkeilla ryysiksessä, joten aiemmin joku mielenkiintoiselta vaikuttanut ständi on jäänyt käymättä juurikin tuon tungoksen vuoksi. Nyt toimi!

      Poista
  2. Kivaa tuolla kyllä oli, mutta aika meni niin nopsaan etten ehtinyt kaikilla pisteillä edes käydä! Sen siitä saa kun jää suustaan kiinni koko ajan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tosiaan vierähti nopeaan. Itse olin mestoilla ihan tappiin asti, ja kerkesin kurkkaamaan kaikki minulle sopivat esittelyt läpi. Lavan esiintymisiä en kyllä ehtinyt hirveästi kuuntelemaan.

      Poista
  3. Ihanalta näyttää tapahtuma. Ihastellut olen kaikkia kukkajuttuja mitä tuolla oli, myös muista blogeista.
    Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kukkaisjuttuja oli kivasti somisteina. Kopparbergin pisteellä oli myös nätti kukkaseinä, jota vasten sai ottaa itsestään kukkaistyttökuvan halutessaan (ekan kuvan seppeleet).

      Poista
  4. Kivoja tuommoiset tapahtumat, näyttää mielenkiintoiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kiva tapahtuma. Hauska myös tavata bloggaajia ihan livenä. Suurinta osaa en kyllä tunnistaisi blogissa olevan profiilikuvan perusteella. Mutta jos bloggaaja itse esiintyy postauksissaan, niin tunnistustehtävä on tietty helpompi :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...