.

7.7.2016

Asuntomessut 2016 - hetkosia

Asuntomessut vuosimallia 2016 on korkattu pressipäivän merkeissä, ja kuukauden ajan on Seinäjoen Pruukinrannan alue nähtävillä sisustuksesta, rakentamisesta, remontoinnista ja asumisesta kiinnostuneelle väelle. Loviisalaisesta näkökulmasta Seinäjoella ei ihan piipahdeta, mutta kyllähän kesäisen suomen halki lipuu aika kivasti yhden pysähdyksen taktiikalla. Kannattaa siis silmäillä reittejä Seinäjoen suuntaan sillä silmällä, ja ottaa vaikka pari muutakin kesäkaupunkia kohteeksi mennen tullen.

Pruukinrannan alueen kivoja puolia on mäntymetsäinen luonto, suhteellisen väljä tonttien sijoittelu ja järvinäkymät. Talokohteista oli kivoja kuvakulmia ulos luontoon, ja osassa kohteista oli ikkunoiden sijoittelu oikein onnistunutta. Ikkunat rajasivat kivoja taulumaisia näkymiä ympäröivästä metsiköstä.

Itse lähden Asuntomessuilta metsästämään ideoita ja inspiraatiota. Vähän siis aina jännittää, että mahtavatko messut vastata (kovia) odotuksia. Tälläkin kertaa kohteiden joukosta löytyi ne helmet omaan makuun, ja juurikin sitä uutta kivaa näkökulmaa sekä ajattelemisen aihetta.

Laitan seuraavaksi pieniä kuvamuotoisia hetkosia messuilta, ja toivotan samalla näytteilleasettajille sekä erityisesti messuvieraille antoisia hetkiä kotoisten kohteiden parissa.

PS. Asuntomessuilta tulee useampi postaus tässä lähipäivinä. Pitää ensin vähän jäsennellä ajatuksia ja makustella nähtyä. Palataan!


6 kommenttia:

  1. Ensimmäisen kuvan taulu on aivan upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno oli tosiaan. Yksinkertanen, mutta vaikuttava!

      Poista
  2. Hauska tuo kissakyltti! Kauniita muutkin kuvat sisustusmielessä. Tulee varmaan lähdettyä messuille joku päivä, jos olisi sateeton keli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messualueella oli useita hauskoja kylttejä. Naureskelin niitä kulkiessani.

      Kandee käydä messuilla!

      Poista
  3. Kaunis tuo pöytä ja tuolit.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiskarhedenvillan ruokaryhmä on tosiaan löytö! Myyntipalstojen tutkailu on välillä kannattavaa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...