Seuraatteko Livillä pyörivää uutta ohjelmaa, joka kulkee nimellä
Sisustusarkkitehti Marko Paananen? Minä olen jokaisen jakson katsellut, ja tykkään kyllä. Paanasella on oma rento ja hersyvä tyylinsä niin sisustusprojekteissa kuin omassa esiintymisessäänkin.
Viimeisimmässä jaksossa väitettiin, että suomalainen sisustustaa turhan käytännöllisyys lähtöisesti. Bingo! Näin teen ainakin minä. Yksi ohjelman näkökulmista oli vaalean (valkoisen) sohvan käyttäminen osana sisustusta. Sisustusblogien ahkerana lukijana sanoisin kuitenkin, että kyllä valkoisia sohvia on viime vuosina suomalaisessa sisustuksessa käytetty hyvinkin paljon. Tosin tämä saattaa hiukan korostua "normia" enemmän nimenoman täällä blogistaniassa. Itse pidän kyllä valkoisten sohvien ulkonäöstä, mutta käytännöllisenä
kiireisenä laiskana valitsen kuitenkin mielummin tummemman sohvapäällisen sävyn. Oma kokemukseni valkoisista sohvista ja tummista farkuista on se, että nuhjaantumista tulee jo muutamien käyttökertojen jälkeen. Toinen juttu on tietysti se, että jos istuu sohvilla vaikka nakupellenä, niin ei tule sitten niitä farkkujälkiä. Tai vaihtoehtoisesti voi käyttää sohvilla väliaikaisia peitteitä, ja suojella arkikäytössä sohvia likaantumiselta. Onko se sitten käytännöllistä?
Jokainen löytää tietysti oman balanssinsa käytännöllisyyden ja esteettisyyden välillä. Minä kallistun aina ensin käytännöllisyyden puolelle, ja sen jälkeen mietin miten saisin olemassa olevat palaset aseteltua paikoilleen kivasti. Mielummin siis vanha ruma sohva, kuin ei sohvaa ollenkaan. Mielummin sänky, ruokapyötä ja riittävästi istuimia, kuin odotus, että saan hankittua sen juuri oikean huonekalun. Jossain vaiheessa tietyn nurkan tai kalusteen saa päivitettyä uuteen, ja silloin voi ehkä panostaa myös siihen esteettisyyteen. Harvemmin meidän kotona on kuitenkaan sellaista tilannetta, että kerralla voisi panostaa suuria summia sisustukseen. Siksipä sisustaminen on elinikäinen matka, ja matkan varralla mukaan tarttuu niin kierrätyslöytöjä kuin satunnaisia design-hankintojakin.
Kodin huonekalut kiertävät myös elinkaarensa aikana erilaisissa tehtävissä ja huoneissa. Jossain vaihessa kaluste voi saada uuden sävyn yllensä ja maastoutua uuteen tehtävään mainiosti. Välillä tietty huonekalu voi olla hieman paitsiossa, mutta siitä huolimatta siitä ei haluta luopua. Juuri nyt meillä on toiletissa vanha kaappi, joka on nimetty kissa-kaapiksi. Kaapin kunnostimme aikoinaan esikoisen vaatekaapiksi. Myöhemmin se siirtyi kuopuksen vaatekaapiksi ja siitä edelleen lelujen säilytykseen. Seuraava etappi tuon punaisen kaapin elämässä oli lakanakaappi, ja nykyinen tehtävä kaapillamme on niellä sisuksiinsa kodin pyyhkeet. Kaapin sijoituspaikka vessassa ei tällä hetkellä ole ehkä se käytännöllisin, joten juuri nyt olen joutunut hieman tinkimään käytettävyydestä sillä mielellä, että kaappia ei joudu hävittämään. Kissa-kaappi forever!
Ajatus karkasi nyt hieman vaaleista sisustustekstiileistä aina tuonne kylpyhuoneen puolelle, jossa muuten sijaitsee kissa-kaapin lisäksi toinen hieman epäkäytännöllinen juttu, eli musta wc-istuin. Pöly ja kalkkisaostumat näkyvät mustassa istuimessa helpommin kuin valkoisessa versiossa. Valkoinen taitaakin siis olla aika käytännöllinen väri?
Käytännöllistä, sanoi suomalainen, mutta alkoikin puhumaan niistä kodin epäkäytännöllisyyksistä kuin vahingossa. Ja jos tuon kissa-kaapin raskisi jo pikku hiljaa maalata toisen väriseksi, niin ehkä sijoituspaikaksikin valikoituisi jokin hieman käytännöllisempi soppi.
