.

20.9.2012

Mopo & asentajan hanskat






















Blogiin tullaan välillä hauskoilla hakusanoilla. Osa näistä on täysin ymmärrettäviä, ja sopivat tavalla tai toisella viitekehykseen. Nyt syksyn tullen hakusanoihin on tullut mukaan vuodenaikaan liittyviä hakuja niin ruokaan, sisustamiseen ja rakentamiseen liittyen. Hassuimmasta päästä on puolestaan "mopo" ja "asentajan hanskat". Mopoista en muista koskaan bloganneeni, mutta hanskat täällä on varmaankin laitettu naulaan jokusen kerran ainakin viime vuonna aktiivisimman rakentamisen aikoihin.

Meillä on muuten saavutettu pieniä merkkipaaluja piharakentamisen suhteen. Pohjoisrajan korkeuseroa on pönkitetty kivistä rakennetun tukimuurin turvin. Etupihalle on ajettu myös hieman lisää mursketta, ja multaakin on levitetty. Pihan lopullinen valmius odottaa (ilmeisesti ikuisesti) kannanottoa kunnan katuosastolta, jonka pitäisi vastata tuohon meidän pienen kylätien tilanteeseen. Tienpätkän korko ja sijainti eivät ole ihan sananmukaisestikaan kartalla. Olen nyt odotellut reilut puolitoista vuotta vastausta, ja tasaisin väliajoin olen hätyytellyt virkamiehiä. Tuloksetta.

Kuva on otettu Habitaressa Design House Stockholmin osastolla. Pienet sievät maljakkoasetelmat on kiva idea kodin sisustukseen.

6 kommenttia:

  1. Puolitoista vuotta odottelua!? Onko tuo normaalia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ei se ainakaan järkevää ole näin rakentajan näkökulmasta :) Minullahan rakentajana on velvollisuuksia (kuten edessä oleva lopputarkastus), enkä pysty etupihan rakentamista tekemään tosi tarkoituksella, koska tie ei ole ajantasalla (mm. ojat puuttuvat kokonaan). Mutta kysymys kuuluukin, että miten kaupungin asukas voi motivoida kaupungin tekemään osansa?! Tämä taitaa olla vähän toispuoleista kiinnostusta, ja jos toinen osapuoli ei hoida hommaansa, niin pakotteet minun puoleltani on aika minimaaliset. Tai voisinkohan kirjoittaa kaupungille vaikka jonkun sakon viivästymisestä? :))

      Ehkä se siitä...

      Poista
  2. Maljakot ovat kauniit ja todistavat jälleen kerran, että kyllä sininen ja vihreä vaan sopivat yhteen.

    En tajua, miten jaksat tuota 'rakennusprojektia' vieläkin...Tosin me teimme yhtä keittiöremonttia KOLME vuotta, mutta sen tähden en enää jaksakaan mitään;-) No, se saunaosasto tuli sen jälkeen, mutta se oli yllättävän helppo nakki ja kerrankin 10 tuntista työpäivää puurtava mieheni antoi periksi ja palkkasi muut tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tulee noista maljakoista värikkäät juomalasit mieleen. Mummulassa toivoin aina, että minun kohdalle sattuu joko vihreä tai lila. Omassa kodissa on juoma- ja viinilasit olleet tosin kirkkaita.

      Tänä vuonna raksahommat ovat olleet niin tahmeita ja hitaita, että kyllä se paras into hukkui viime vuoden koitoksiin. Onneksi se suurin ponnistus riittikin muuttovalmiuteen, mutta esim talon ulkomaalaus oli riittävän suuri rasite tälle kesälle. Ei ehkä ihan vähään aikaan kiinnosta rakentaa mitään :)

      Poista
  3. Jähmeät on byrokratian rattaat ja varmasti aina löytyy liuta tärkeämpiä asioita. Mutta kylläpä vaan harmittaa jotkut jutut, mitkä voisi helposti ja suht nopeastikin hoitaa pois alta.

    Kiva blogi sinulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se harmittaa, kun itse ei pysty asiaan millään tavalla vaikuttamaan. En tiedä onko tämän meidän tienpätkän kohtalo sitten jotenkin hankala, kun seudullamme on kuntaliitosten vuoksi byroot ja henkilöt vaihtuneet.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...