.

15.6.2014

Näkökulmia
































































































































































Näkymä kotonamme voi olla melko mustavalkoinen, mutta jo pieni näkökulman muutos paljastaa nurkan takana piileskelevän värikimaran. Iso avoin tila on värisävyiltään neutraalein, mutta kumpaankin oleskelutilaan on kerääntynyt oma värikäs maailmansa. Vaikka jossain määrin lempivärejäkin löytyy kotoa, niin myös sattumalla on suuri merkitys kodin värimaailman muodostumisessa. Ja toisaalta pidän niin monista eri väreistä, että väkisinkin väripaletti pysyy aika laajana. Pientä sävyjen ryhmittelyä olemme kuitenkin pyrkineet kotiimme luomaan.

Kun kotiin hankkii jotain uutta vaikkapa kirppikseltä, voi huoneiden värimaailmassa tapahtua reilumpaakin päivitystä. Silloin tavarat vaihtavat paikkaansa ja uusi väriyhdistelmä syntyy. Näin kävi viimeksi, kun vanha vihreä sohva kotiutui olohuoneeseemme. Sohvalle on tehnyt seuraa muutama keltainen tyyny, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että keltaiset voisivat mennä tauolle ja vanha sohva saisi päivittyä vaikka muutamalla vaaleanpunaisella tyynykaverilla. Saapa nähdä miten tässä taas käy.

8 kommenttia:

  1. On niitä näymmä muillakin sisustuslehtiä ;).
    Ihanasti olet kerännyt ne kasaksi, tulee lähes huonekalumainen vaikutelma.
    Muuten hieno palmu olohuoneessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla on "lievä" sisustuslehtiaddikti :) Tällä hetkellä lehdet ovat tosiaan tuollaisessa tasomuodostelmassa... muuttuva kalustemateriaali siis ;)

      Palmu sinnittelee, onneksi! Onneksi tuo pärjää harvemmallakin kastelulla.

      Poista
  2. Mistä olkkarin ihana lamppu on? On upea koti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatko kattolamppua, joka koostuu läpinäkyvistä lasipalloista? Se on House Doctorin mallistosta ja niitä saa esimerkiksi minun sisustuspuodistani eli herttaselta (herttanen.fi)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...