.

10.5.2011

Höyrynsulku

Kirvesmies aloitti työmaalamme maanantai aamuna. Homma lähti liikkeelle tuulenohjainten asentamisesta, ja jatkui edelleen höyrynsulun merkeissä. Kun yläpohjan harvalaudoitus on tehtynä, saa talon sisäpuolisen tuennan poistaa. Sen jälkeen voi heitellä eristelevyjä lattiaan. Noin viikon sisään on tarkoitus siis saada tehtyä tuo höyrynsulku valmiiksi, hoitaa lattian läpiviennit sekä asentaa eristelevyt lattiaan. Eristekerroksiin tulee myös lvi-asennuksia sekä jokunen sähköputkitus.

















Viikonloppuna ostin kolme omenapuuta, ja istutimme ne jo tontille. Omenapuiden tuentaa ja suojausta olen miettinyt, mutta se on vielä tekemättä. Toivon, että naapurien kuvailema lehmän kokoinen rusakko on juuri nyt kiinnostuneempi tuoreesta vihreästä ruohosta kuin hentoisista omenapuistamme. Ehdin sitten fiksata puille jotkut köyhän naisen kekkilät tueksi ja suojaksi.

Kekkilän tuoteperheestä löytyy näet hedelmäpuiden tuentaakin oma tuotteensa, joka näyttää kyllä sangen kivalta ja loppuun asti mietityltä. Puun varusteet paketin hinta oli sekä K-Raudassa että Plantagenilla 29,95. Minä päädyin omaan ratkaisuun, eli leikkaan palat hitsatusta verkosta jokaiselle puulle, ja tuennan hoidan vaikka harjanvarsilla taikka heinäseipäillä. Harjanvarret voisi itse halutessaan petsata tuota Kekkilän esimerkkiä mukaillen. Ainoa pointti harjanvarsissa on niiden pituus. Mahtaakohan pituus riittää pikku puillekaan, kun maahan uppoaa tietysti osa varresta...

Omenapuumme ovat K-Raudan Roosa Nauha -kampanjan tuotteita. Lajikkeina ovat Punakaneli sekä Särsö. Löysimme vielä pinkit kastelukannut K-Raudan pihamyymälästä. Kannutkin ovat Roosa Nauha -tuotteita, ja sopivat hyvin meidän uuteen puutarhaan.








































Kuinkahan paljon noita omppupuita pitäisi leikata nyt istutuksen jälkeen? Minulla on sellainen mielikuva, että asiantunteva puutarhamyymälä leikkaa taimensa melko lyhyeksi. Minun puuni ovat sen sijaan aika honteloisia ja pitkiä. Toisaalta, tässähän olisi nyt mahdollisuus testata eri variaatioita!

3 kommenttia:

  1. Hienoa nähdä, että hommat etenee noin kivasti! Omppopuut ovat aina ihania...

    VastaaPoista
  2. Omenapuuta ei tarvitse leikata, jos siinä ei ole vesiversoja. Ja tietysti kilpalatva on hyvä poistaa, jos sellainen on (kuvassa näkyy ainakin valiopuu, eli ei tarvitse leikata). Oksille riittää taivutus maata kohden, jotta puu saa "siäänsä" ilmaa ja tilaa uusille oksille.
    Harjan varsi riittää kyllä, sido puu siihen kahdeksikko langoituksella ja se joustaa puun kasvaessa.

    Toivotaan että rusakko ei teitä kiusaile. Itse muuten katselin viime kesänä sitä kekkilän puuntuenta pakettia, mutta totesin hinnan liian rasvaiseksi :)

    VastaaPoista
  3. Sarkka: Etenee, etenee : )
    Toivottavasti saan omppupuut pysymään hengissä ja tuottamaan satoakin tulevaisuudessa.

    Uuden Kuun Emilia: Kiitoksia neuvoista! Luulenpa, että yhdessä puussa on tuollainen vesiverso. Joten sitä voisin leikata.

    Ostinkin jo nuo harjanvarret, ja sopivat varmastikin tukemiseen niin kauan kun nyt niitä ylipäänsä tarvitaan. Kekkilät olisivat olleet ihan kivat, mutta hinta hyydytti minutkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...