.

25.5.2014

Ideoita puutarhaan - Loviisasta!

Loviisassa vietetään avoimia puutarhoja useana kesä viikonloppuna. Tänään oli ensimmäinen mahdollisuus käydä kiertelemässä pihoja, joissa kesän kasvu on jo todella hurahtanut kovaan vauhtiin. Lämpö on hellinnyt hedelmäpuiden ja marjapensaiden kukintaa. Toivottavasti kukinta ja pölytys ehtivät hyvään vauhtiin ennen kuin säät kääntyvän jälleen kylmempään suuntaan.

Kaikille kiertämilläni pihoilla omenapuut kukkivat runsaasti. Pihoilta löytyi myös loistavan värisiä tulppaaneja. Puutarhoissa kukintaa aloitteli pikku hiljaa myös muut perennat ja niittykasvit.

Loviisan puutarhoista saa kivoja ideoita niin uusiin kuin vanhoihinkin pihapiireihin. Vanhoissa pihoissa on se oma ihana tunnelmansa, mutta kyllä uudiskohteidenkin pihoista saadaan parissa vuodessa kivoja, kun kasvien oheen tuo kiveyksiä, tukirakenteita ja muita kiinnostavia yksityikohtia, jotka kasvillisuus saa pikku hiljaa sitten valloittaa omakseen. Itse pidän esimerkiksi ruosteromantiikasta puutarhassa, ja samoin myös erilaiset kiveykset ja kiviasetelmat ovat mieleeni. Kauniilla pihalla on usein myös hieman sisustuksellisia elementtejä. Kesäksi voi nostaa sisätiloista ulkosalle säänkestäviä yksityiskohtia tai käyttöesineitä. Puutarhaan voi myös luoda "huoneita" käyttötarkoituksen mukaisesti rajaamalla pihasta erilaisia osioita kasvillisuudella, rakenteilla tai vaikka ihan verhoilla.

Kuvasarjassani on mukana tunnelmia Loviisan avointen puutarhojen kohteista Leivonpesä (1 - 6), Liisan talo (7 - 11), Wapaa Kaswatus / Ajurintalo (12 - 16) sekä Vackerbacka (17 - 22). Laitan Facebookin puolelle vielä hieman enemmän kuvia, kun niitä kauniita tunnelmia oli niin paljon!













































































































































































































































































































































































































































6 kommenttia:

  1. Voi että miten ihania fiiliskuvia!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aurinkoinen sää on hellinyt, ja kuvissakin tämä lämpö ja valo on läsnä :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan nuo vanhojen talojen pihat ovat kerrassaan viihtyisiä. Ihailen!

      Poista
  3. Todella upealta näyttää! :) Samaa meininkiä on hiukan Jyväskylän ympäristössä, etenkin Vaajakoskella ja Naissaaressa. Meidän siirtolapuutarhassa en ole käynyt ollenkaan, mutta olisi ehkä viimeinkin aihetta. Ja sitten on niin se aina yhtä ihana Viherlandia!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaajakoskea ja Naissaarta tulee ihailtua lennossa kun kulkee siitä ohi (Ouluun). Viherlandiassa pitäisi joskus poiketa eli varata sen verran enemmän aikaa huristeluun, että parin tunnin stoppi sopisi kuvioon.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...