.

11.7.2013

Asuntomessut 2013 - Ensivaikutelma

Terveiset Hyvinkään Asuntomessuilta! Minulle jäi hyvä ensivaikutelma tämän kesäisistä messuista. Kaikki kohteet, joissa ehdin vierailemaan, oli ehditty rakentaa ihan loppuun asti, ja viimeistelystäkin oli huolehdittu. Hyvinkäällä oli mielestäni onnistuttu tässä selkeästi viime vuoden Tampereen messuja paremmin.

Hyvinkään messualueella oli mielestäni ajateltu hyvin rakennusten asettelua tonteille. Näkymät asuntojen ikkunoista olivat miellyttävät. Maisemat olivat joko aluetta ympäröivää mäntymetsää tai naapuruston taloja. Mistään rakennuksesta katsoen minulle ei tullut sellainen olo, että tässä tulevat naapurit katselevat toisiaan ihan silmästä silmään.

Sisustusrintamalla on edelleen kovassa huudossa rouhea tunnelma, joka syntyy paljaasta betonipinnasta (käsitelty esimerkiksi lakkaamalla), puupinnoista sekä mustan, valkean ja harmaan väristen pintojen käytöstä. Sisustuksissa oli käytetty myös rohkeitakin väriratkaisuja, joista itse myös ilahdun.

Keittiöt ovat edelleen linjakkaita, ja ne mukautuvat hyvin osaksi isompaa tilajakoa, jossa mukana on ruoan valmistuksen lisäksi reilun kokoinen ruokailutila, mahdollisesti tulisija ja oleskeluun varattu sohvanurkkaus. Toisinaan kodin oleskelut oli jaettu alakerran pienempään sohvanurkkaukseen ja isompaan erilliseen tv-tilaan, joka oli sijoitettu yläkerran aulatilaan.

Talotehtaista Design-talo oli lähtenyt näille messuille vahvalla rintamalla. Heillä oli messuilla todella monta kohdetta, ja muutenkin sellainen meininki, että nyt ollaan isosti liikkeellä ja markkinoimassa omia tuotteita. Hyvä meininki!

Ensimmäinen kuvasarja Asuntomessuilta tulee nyt kukka-asetelmien muodossa. Aika monessa kohteessa oltiin luotettu ihan luonnosta löytyviin niittykukkasiin, jotka sopivatkin mainiosti osaksi suomalaista kesää ja sisustuksia. Joukossa oli myös leikkokukkakimppuja, jotka hienosti sulautuivat osaksi kohteen sisustusta. Muutenkin osassa kohteista oli viimeistely viety niinkin pitkälle, että kokonaisuudessa oli mukana myös ääni- ja tuoksumaailma.































































































































































































9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kyllä kyllä! :) Kivoja juttuja oli kohteisiin keksitty, vaikka mitään elämää suurempaa ahaa-elämystä messut eivät tarjonnetkaan.

      Poista
  2. Kivat kuvat ja kuvaamislähestymiskulma! Näistä näkee aika paljon myös materiaalivalintoja jo, se on kiinnostavaa aina.

    Onko tuo kolmannen kuvan ruokapöytä betonia? Näyttää tosi mukavalta ja tukevalta pöydältä. Ja nuo ekan kuvan jakkarat <3

    Lisäraporttejasi ja -kuviasi odotellessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siist tietenkin NELJÄNNEN kuvan ruokapöytä ja TOKAN kuvan jakkarat... köh köh *nolona*

      Poista
    2. Pöytä on betonia ja se on aika jämäkkä tapaus. Tuollainen sopisi meidänkin kotiin.

      Pöytä on kohteessa nimeltään Talvipalatsi, ja kyseisestä kohteesta löytyi info-lappu, jossa sanottiin pöydän olevan Peroba-sisustusliikkeestä (Helsinki).

      Juu, nuo jakkarat ovat melkoisen massiivisen oloiset, mutta samalla aika kätevän muotoiset, kun ne sopivat sekä istuimiksi että pikku pöydiksi.

      Lisää kuvia tulossa tulevissa postauksissa! :)

      Poista
  3. Hyviä kuvia! Mäkin tykkäsin, kun luonto oli tuotu sisään kukkasin!

    Ja Talvipalatsi oli messujen paras kokonaisuus. Absolutely.

    Oli muuten kiva nähdä! Onneks törmättiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkaset ovat piste i:n päällä fiiliksen luonnissa! :)

      Talvipalatsi on mun Top 5 -listalla. Mietin tässä vielä mikä kohde olisi mun absoluuttinen ykkönen, ja päätös on vaikea. Ehkä mä saan vielä nuo järjestyksen, tai sitten mulla on muutama kohde jaetulla kärkisijalla.

      Kiva, että satuttiin näkemään! Ehkä joskus pyörit / pyöritte Porvoo - Loviisa välillä kesäreissun tai muun merkeissä, niin voimme mennä ihan vaikka kahville??!

      Poista
  4. Kauniita kuvia! Nopeastipa ehdit messuilla käymään, minä olen menossa vasta huomenna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa Asuntomessupäivää! Tänäänhän ne avajaiset vasta ovatkin, ja meno ja meiniki on varmasti toisenlainen kuin eilen (pressi-päivänä). Kohteet ovat valmiita vastaanottamaan messuvieraat, joten siinä mielessä toivotan oikein antoisaa messupyrähdystä!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...