.

15.7.2013

Asuntomessut 2013 - valaisevat

Viimeinen otos Asuntomessujen tarjonnasta tulee valaistus ja valaisin näkökulmasta. Messujen kohteissa sisävalaistuksessa näkyi edelleen ledejä kattoupotuksina, mutta nyt led-valoja oli asennettu myös erilaisina valonauhoina varsinkin keittiöiden yläkaappien alapintaan. Led-nauhat oli asennettu niin, että ne joko loivat vain valoa alaspäin työtasolle tai sitten ledit saivat hieman isomman roolin, kun ne oli asennettu joko kokonaan tai osittain näkyville. Suurimman roolin led-valonauhoille oli annettu Majassa, jossa ledeillä oli rytmitelty huonetiloja pystysuuntaisesti.

Kattovalaisimet olivat edelleen melko kookkaita, ja materiaaliltaan ne olivat  usein metallia tai muovia. Oikein sellaiset rouheat tehdastyyppiset valaisimet puuttuivat tarjonnasta, eli kattovalaisimet olivat pikemminkin sileitä ja linjakkaita tyyliltään. Muutamassa kohteessa kattovalaisimet olivat kankaisia ja ulkomuodoltaan suorastaan keijukaismaisia. Kankaisia varjostimia löytyi myös linjakkaita ja moderneina versioina.

Sisustuksissa valaisimilla ei oltu pahemmin leikitelty tai innovoitu uutta. Valaistus noudatti melko perinteistä linjaa, jossa kattovalaistus oli rytmitelty huoneen keskeisimmälle paikalle, ja valaistusta täydennettin sen jälkeen muutamalla pöytä- tai lattiavalaisimella. Olisi muuten hauska päästä katsomaan messukohteita hieman hämärimmissä olosuhteissa vaikka sadepäivänä. Silloin tuo valaistuspuolikin nousisi paremmin esiin. Itse vierailin messuilla oikein aurinkoisena ja kirkkaana päivänä. Onneksi muuten osa valalisimista oli päivänpaisteesta huolimatta napsaistu päälle.

















































































































































































































































































4 kommenttia:

  1. Olihan tuossa muutama oikein kivakin valaisin... noista höyhen- ja rimpsuvalaisimista, en oikein välitä....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta nuo höyhenvalaisimet ovat aika hauskoja, mutta itse olen enemmän pelkistetyn / linjakkaan valaisintyylin ystävä. Tosin tykkään kyllä aika erilaisistakin lampuista ihan design-valaisimista rouheaan industriaalityyliin asti.

      Poista
  2. Kuvasi messuilta ovat kuin maan parhaasta sisutuslehdestä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...