.

17.5.2011

Väsyneet polvet raksalla

Vähemmän postauksia, enemmän rakentamista. Näin on viikko vierähtänyt erittäin aktiivisen rakentamisen merkeissä. Vastaan itse tällä hetkellä lattiaprojektin etenemisestä, eli asennan eristelevyjä lattiaan. Samaiseen lattiahommaan kuuluu myös pystysuuntaisten Finn Foam -eristelevyjen asentaminen. Uretaanivaahtoa tursotetaan sitten vielä vähän joka rakoon. Olen ensikertalainen urtsipuudelina, ja aika tahmaista hommaahan tuo on ensialkuun. Nyt sekin sujuu jo hieman mallikkaammin.

Lattiaprojekti näkyy ja tuntuu polvissa. Olen löytänyt jänniä lihaksia (kipuja) myös muutenkin koko vartalosta. Siirtyminen tietokoneen äärestä rakennustyömaalle ei ole siis ihan vaivatonta : )

Muutenkin tontilla on jatkunut hyvä tekemisen meininki. Ilmastointiasennukset ovat käynnissä. Lattiaan on jo vedetty vesi- ja viemäriputket. Sähkötyöt alkavat huomenna, ja kirvesmies jatkaa edelleen säältä suojaan työstämistä. Hyörynsulku on valmis, ja sisäkatto on näin ollen jo levytys valmiudessa.

Talollani pidettiin viime viikolla myös runkokatselmus. Mitään huomautettavaa ei löytynyt, joten se rakennusvalvonnan etappi on myös hoidettu.

Tässäpä nämä nyt olivat näin pikaisesti lueteltuina. Olisin tänäänkin jatkanut mielelläni raksahommia pitkälle iltaan, mutta kotoa alkoi tulemaan "meillä on nälkä" kutsuhuutoja sen verran tiheään, että jotain murkinaa oli kehiteltävä. Nyt makkarakastikkeen ja perunamuussin jälkeen on kyllä kiva rentoutua hetki ja kerätä voimia huomiselle. Se on sitten taas polvet lattiaan päivä... uusi päivä raksalla!

































11 kommenttia:

  1. Sinä Urhea Pieni Nainen!

    Uskomatonta...

    VastaaPoista
  2. Hetkittäin pieni, välillä urhea, joskus litsahtanut kuin tiskirätti ja välillä ihan meno päällä ja pirteä : )

    Pienin askelin vs. höyryveturi... kyllä se tästä!
    : ))

    VastaaPoista
  3. Leena tuossa edellä sanoi just sen mitä mä ajattelin! VAU!

    VastaaPoista
  4. Samat sanat ja ajatukset! Ole ylpeä itsestäsi. Olet varmaan josksus kertonut, oletko minkä lajin osaaja, kun tällaiseen uskalsit ryhtyä? Vai onko se intimiteettisuojan piiriin kuuluvia juttuja? Jos olsi lippalakki, niin sitä joka tapauksessa nostaisin.

    VastaaPoista
  5. Jane: Kiitoksia vausta! : )

    Villiviini: En ole kyllä rakennusalan ihmisiä ollenkaan. Hieman olen pintaremonteissa ollut mukana aiemmin, enimmäkseen kyllä sillä suunnittelu / haaveilupuolella : )

    It-alan töitä olen tässä viimeksi tehnyt työkseni, nyt myös myynnin ja markkinoinnin hommia (yksityisyrittäjyyttä).

    VastaaPoista
  6. Wautsi wau, vauhdilla etenee teilläkin! Ja hienolta näyttää! Joka päivä jotain uutta ja ihanaa.:)

    VastaaPoista
  7. Kristiina: Hyvin etenee toistaiseksi. Anne-asentajan ranteet alkavat vaan olemaan aika loppu. Ei sano kohta enää styroxi taikka foami "riks raks"...

    VastaaPoista
  8. Minä vain aina ihmettelen, että mistä tiedät ja osaat. Tuntuu jotenkin niin haastavalta kokonaisen talon rakentaminen.

    Polville toivotan onnea ja kestoa. Mulla oli toissapäivänä pitkästä aikaa korkkarit jaloissa ja pohkeista löytyi illalla ihan uudet lihakset :(

    VastaaPoista
  9. Johanna: Kyllä sitä oppii aina pienen yksityiskohdan / asian kerrallaan. Minulla on tietysti se iso apu, että kirvesmies on tontilla tekemässä hommia, ja kysyn häneltä neuvoja noihin juttuihin, joita teen itse.

    Oi, korkkarit : ) Itse taidan tyytyä tänään johonkin vähän matalampaan jalkineeseen...

    VastaaPoista
  10. Oih... Mä kans hoidin meillä ton styroksirumban... 2x250 neliöö, huh. Oli aika urakka. Tsemppiä, olen hengessä mukana! :D

    VastaaPoista
  11. Kirsikka: No sulla on ollut tuota urakkaa ihan tuplasti sitten : ) Minä sain jo onneksi lattian valmiiksi ja maanantaina pitäisi roudata verkot sisälle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...