.

18.3.2014

Ruokailutilan muutos

Maisemat muuttuvat jopa sisätiloissa. Pieni sisustuksen päivitys on käynnissä ihan ympäri vuotta, mutta suurempia huonekaluhankintoja ja muutoksia tapahtuu harvemmin.

Meidän ruokailutilaamme, joka on osa avonaista keittiö-olohuoneakselia, sai viime viikolla uuden isohkon mustan kaapin. Kaapin sisus on maalattu valkoiseksi, ja se keventää kaapin yleisilmettä.

Ruokailutilan aiempi antiikinruskea senkki on matkalla kohti nuorimmaisen huonetta, ja sieltä lähtee taas kiertoon vanha Ikean hyllykkö, joka todennäköisesti päätyy kaupalleni. Meillä on muutaman viikon sisään muutenkin vaihdettu isojen kalusteiden paikkoja huoneiden välillä, joten sisustusta laitetaan nyt hieman uuteen uskoon. Kevättäkö tämä lie.

Musta kaappi on tähän mennessä syönyt meidän kaikki sisustus- ja ruokakirjat, sekalaisen kokoelman erilaisia kynttilänjalkoja, tuikkuja, vateja ja alusia. Kaappiin saattaa vielä päätyä harvemmin käytettyjä tarjoiluastioita, mutta mietin vielä niiden kätevintä säilytyspaikkaa. Toistaiseksi ne ovat keittiön kaappien kätköissä.

Ruokailutilan seinältä aion vielä poistaa vihreän pienen naulakon, jonka uusi koti on ihan seinän takana eteisen puolella. Ruokailutilaan jää siis melko pelkistetty mustavalkoinen tunnelma, jota voi sitten piristää melkein millä tahansa aksenttivärillä.

Ruokailutila ennen: 1, 2, 3

















































22 kommenttia:

  1. Tuo kaappi näyttää siltä, että se olisi ollut tuossa aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin tuo tuntui omalle paikalleen kotiutuvan :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Minäkin tykkään :) Uusi pitkä ikäinen huonekalu meidän kotiimme!

      Poista
  3. Oijjoi, onpas upea kaappi ja ihana tuo pöydän päässä oleva tuoli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaappi on komea minustakin. Ja tuo vanha koulutuoli on meidän koko perheemme suosikki. Toivottavasti löydän joskus kirppikseltä lisää vastaavia.

      Poista
  4. Vautsit... ihanalta näyttää, ja mahtava idea maalata tuo kaappi sisältä valkoiseksi:) Mukavaa tiistaita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaappi oli näissä väreissä ihan ostettaessa. House Doctorilta olisi tästä kaapista myös vaaleampi versio, mutta musta vei nyt pidemmän korren :)

      Poista
  5. Ompa ihana kaappi, juuri sellainen josta oon haaveillut ja haaveilu jatkuu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös ollut tälläinen mielessä jo pidemmän aikaan. Tämä kyseinen kaappi on House Doctorin valikoimasta, mutta saman tyyliseen tulokseen pääsisi myös vaikka bongaamalla käytettynä / uutena vitriiniovellisia (mänty)kaappeja ja maalaamalla kulahtanut mänty mustaksi. Mustalla maalilla vanhakin vitriini ryhdistyisi aika päheeksi :)

      PS. House Doctorin kaappeja saa mun puodista eli herttaselta (<-- maksettu mainos :)

      Poista
  6. Juuri tuollaisesta mustasta vitriinikaapista on minäkin haaveillut. Ja valkoinen on kyllä mainio tausta esineiden esillepanolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä tuo valkoinen sisäpinta kaapissa luo ihan oman säväyksensä, ja tekee kaapista "valoisamman" :)

      Poista
  7. Ihana! Sopiipa tuohon hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jane! Nyt kun jaksaisi vielä viedä huonekalurumban päätökseen (epämääräisiä "kodittomia" kasoja velloon vielä nurkissa kamerarajauksen ulkopuolella :)

      Poista
  8. Näyttää tosiaan kuin se ois aina ollut siinä! Kelpais kyllä meillekin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaapin paikka on siis löytynyt :) Itsekin tykkään kyllä!

      Poista
  9. Vau.... En löydä muita sanoja! Saahan sut palkata sisutamaan mun kämpän kun muutan!? Olisi oikeasti ihana muuton jälkeen kuulla 'ammattilaisen' mielipidettä mun sisustuksesta, ehkä muutakin blogistani väliaikaisesti sisustusblogin.... ;)

    hannamaria
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hanna! :)
      Ehdottomasti kannattaa laittaa blogiin sisustuksellisia kysymyksiä ja pyytää lukijoita ottaamaan kantaa ja auttamaan sisustuksen yksityiskohtien ideoinnissa. Itse tykkään ainakin osallistua tälläisiin sisustus mietintöihin :) Joten pysyn kuulolla, jos sisustusapua kaivataan :)

      Poista
  10. Hei mitkä nuo mustat tuolit on? Aivan ihana ruokatila!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,
      tuolit ovat Ikeasta ja ne ovat mustanruskeat. Tuolin nimi on muistaakseni Gilbert, ja taisin maksaa niistä noin 20 euroa kappele (olivat jossain tarjouksessa). Samainen tuoli olisi löytynyt myös valkoisena.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...