.

10.6.2015

Korona Light by Harri Koskinen

Olen tainnut sen aiemminkin täällä blogissani mainita: Harri Koskisen design osuu ja uppoaa. Näin kävi myös Valoarten Korona -valaisinperheen kanssa. Kävin tutustumassa kyseiseen tuoteperheeseen Habitaren Sneakpeak -tilaisuudessa.

Korona -valaisimet ovat syntyneet Valoarten ja Harri Koskisen yhteistyönä. Valonlähteenä Koronassa toimii led-moduuli, jonka käyttöikä on huikeat 40 vuotta. Led-tekniikka takaa tässä tapauksessa laadukkaan ja tasaisen valon, joka on hieman lämminsävyinen ja erittäin käyttäjäystävällinen.

Koronan muotoilu on minun silmääni pelkistetyn tyylikäs, ja siinä on ehdottomasti klassikon aineksia. Eilisessä tilaisuudessa moni piti Koronaa myös retrotyylisenä. Varsinkin keltaisena, vihreänä ja sinisenä tuo 70-luvun henki tulee esiin, mutta esimerkiksi mustana versiona Korona on mielestäni melkoisen moderni. Koronan ulkonäkö ja tunnelma muuttuukin olennaisesti, jos valaisimen kehyksen vaihtaa sävystä toiseen.

Kuparinväriseen kehyksen työstäminen on ollut Koronan tuotantoprosessissa se hankalin osuus. Kupari on materiaalina haastava, ja sen käsittely vaatii ehdotonta näppituntumaa sekä ammattitaitoa. Korona pyöristettyjen muotojen työstäminen vaatii vielä erityisen paljon ammattitaitoa tekijältään. Tälläisen kuparimateriaalin taitajan Valoarten on löytänyt Mäntsälästä. Valaisinsarjan tuotantoprosessi on siis pitkälti suomalaisen osaamisen ja työn varassa.

Habitare Sneakpeak -tilaisuudessa maisteltiin laatukahveja ja muita pöydän antimia Korona Light -tuotteisiin tutustumisen ohessa. Saimme myös kuulla hieman ennakkotietoja syksyn Habitaren tulevasta tarjonnasta, ja täytyy kyllä sanoa, että odotan messuja jälleen innolla. Syksyn tullen siis inspiroidumme Habitaressa, ja sitä ennen voimme jo miettiä oman kodin valaisin- ja sisustusratkaisuja.

Ajatuksiin jäi kyllä kovin tuo Korona Light Pendant, joka sopisi meille joko mustana (tuplana) ruokailutilamme ylle tai kuparisena olohuoneen puolelle. Kaveriksi tuolle kuparinsävyiselle valaisimelle meillä olisikin jo vanha 50-luvan tummanvihreä sohva sekä Harri Koskisen Block-valaisin meripihkan (amber) värisenä. Korona olisi tuossa seurassa kuin kala vedessä!





8 kommenttia:

  1. Toivottavasti oli kiva tilaisuus, minua harmitti ihan kauheasti kun jouduin viime tipassa perumaan tuloni! Tuo kattovalaisin olisi kyllä minun silmään tosi sopiva :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva käydä kuulemassa design -valaisimen tarinaa ja kuulla tekijöiden omat kommentit ihan livenä :)

      Aina ei oma aikataulu passaa yhteen kivoihin kutsuihin, mutta silloin tällöin kun pääsee mukaan, niin sen kivempi.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Korona toimii tosiaan kattovalaisimena (roikkuva) erinomaisesti. Minunkin suosikkini!

      Poista
  3. Nice design!
    I also like this lamp from H. Koskinen...
    http://beautyfollower.blogspot.gr/2014/10/black-or-white-same-shape-different-use.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Indeed! Harri Koskinen is one of my favorites designers.

      Cool! Lantern is great! I have those too as candle holders (big ones with clear glass).

      Poista
  4. Näyttää mielenkiintoiselta tuo paikka ja valaisimet myös. Mekään ei päästy tällä kertaa paikalle, mutta ehkä törmätään jossakin tulevassa tilaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Törmäillään! Habitare panostaa kivasti myös bloggareihin, joten syksyn tullen jotain aktiviteettia on luvassa silläkin saralla :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...