.

15.11.2011

Ainakin pinkkiä!













































































































































Vaaleanpunaista, sanoi nuorimmainen. Ja ehkä ripaus pinkkiä! Nämä olivat siis selvät suunnitelmat, kun tyttären huoneen värimaailmaa ja sisustusvalintoja lähdettiin tekemään. Lapsi sai valita mieleisensä tapetin, ja hän päätyi aika nopealla ranteen liikkeellä Boråsin hieman metallinhohtoiseen vaaleanpunaiseen sävyyn. Isomman siskon kanssa me selasimme tapettikirjoja pidempään ja antaumuksella, mutta nuorimmainen oli valinnastaan varma.

Ala-asteikäinen pitää myös karhuista, varsinkin jääkarhuista. Pehmoja ja muita leluja on huoneessa vielä runsaasti, ja ne tarvitsevat monenlaisia säilyttimiä. Nalle-valosarjaan tytär ihastui kaupassa, ja suostuin sen hänelle hankkimaan, vaikka onkin sangen värikäs.

Kahdessa viimeisimmässä valokuvassa näkyy hauska Littlephantin juliste, joka löytyi kesäisellä Helsingin reissulla. Juliste on ollut jemmassa uutta huonetta silmällä pitäen, ja nyt se pääsi seinälle Ikean kehyksissä.

Tytön huone alkaa olla nyt valmis. Sängyn päälle on vielä viritettävä vuodekatos tunnelmaa tuomaan, ja lukulamput odottavat myös kiinnittämistä. Huone on asujansa näköinen sekä mieluinen, joten tässä sisustustehtävässä on onnistuttu.

4 kommenttia:

  1. Ollappa varma valinnoistaan ,kuin kuopus..☺

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kai se johtunee iästä ettei enää olekaan niin helppoa tehdä päätöksiä niin pikaisesti ja sitten vielä olla varma siitä että on tehnyt oikean valinnan ;)
    Ihania yksityiskohtia tytön huoneessa !

    VastaaPoista
  4. Irmastiina: Nopea päätöksentekokyky on välistä hyvä ominaisuus, ainakin jos omat valinnat eivät käy jälkikäteen harmittamaan :)

    Riitta: Minulla ainakin valinnan vaikeutta lisää se, että hyviä ja hyvinkin erilaisia vaihtoehtoja on paljon. Tykkäisin niin monenlaisesta tapetista :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...