.

22.1.2015

Sisustuksen (kesto)suosikit

Kotimme sisustuksessa on muutama yksityiskohta, jotka ovat pysyneet mukana muutoista ja muutoksista huolimatta. Yksi tälläinen yksityiskohta on niin sanottu kissakaappi, jonka väri on ollut viimeiset 15 vuotta paloauton punainen. Keittiönpöytäkin on palvellut jo hyvän aikaan. Välillä pöydän maalaamiselle olisi aika suuria mielitekoja, mutta mustanruskeana se on kuitenkin pysynyt vuosia. Myös tärkeimmät ja isoimmat kalusteet kuten sängyt ovat pysyneet matkassa pitkään, tosin nyt lasten teini-ikäistyessä on ollut myös uusille hankinnoille tarvetta.

Pysyvien elementtien lisäksi kotia ehostaa lukuisat erilaiset printtituotteet, jotka ovat lähellä sydäntäni. Välillä julisteita ja kortteja vaihdetaan eri kehyksiin ja asetelmiin. Pari julistetta on kuitenkin sellaisia kesto suosikkeja, että ne myös ovat ja pysyvät esillä. Mitä nuo nyt välillä vaihtavat paikkaa, mutta pysyvät näkyvillä kuitenkin. Suosikki julisteeni ovat Rk-designin "Meow" tiikeri ja "Batman" tyttönen. Kummatkin julisteet ovat mustavalkoisia printtejä. Näiden lisäksi keittiössämme on paikkaa pitänyt Ainoa Graphic Designin "Ilmassa", jossa riittää yksityiskohtia tuijoteltavaksi.

Myös tyttäret laittavat esille hauskoja kortteja. Varsinkin mustavalkoiset ja harmaat tekstikortit ovat olleet viime aikoina suosiossa. Näistä esimerikkinä vaikkapa By Johanna Lehtinen -painotuotteet.


12 kommenttia:

  1. Jotain pysyvää ja jotain muutettua, siitä syntyy kaunis koti ♥

    VastaaPoista
  2. Onpas hauska :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttösellä on asennetta mielestäni! Girls rock! :)

      Poista
  3. Such a fun sketch!

    http://beautyfollower.blogspot.gr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yeah, that's one of my all time favorites :)

      Poista
  4. Tuo batman juliste on ihana, samoin tuo tyyny ja tuoli ja kaikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mustavalkoinen tyyynynpäällinen on uutukainen juttu (House Doctorin Worn). Muutenhan nuo kuvan sisustuselementit ovat sitä tuttua (ja vanhaa) meidän kotia.

      Poista
  5. Kestosuosikit ja uudet ihanuudet - hyvä pari :) Juliste on aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Batgirl on aina yhtä kiva :) Kotiin muodostuu tosiaan mukavaa kerroksellisuutta kun vanhat "romut" ja uudet hankinnat muodostavat sisustuksen yhteistuumin.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...