.

20.7.2015

Rescuekoira Rica

Perheemme edellinen koira eli lähes 14 vuotiaaksi. Danin jälkeen olimme koirattomia hyvän aikaan, ja sitten aloin pikku hiljaa kartoittelemaan meille uutta perheenjäsentä. Tarkoitus oli tarjota koti aikuiselle koiralle. Katselin koiria niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Tärkeintä oli löytää meidän oloisemme koira, ja nimenomaan tarjota koti sitä tarvitsevalle. Itse kallistun herkemmin sekarotuisen koiran puoleen, mutta rotukysymys ei ole se tärkein kriteeri lemmikkiä meidän kotiimme valittaessa. Koen myös keskikokoiset koirat itselleni helpoimmiksi.

Näistä lähtökohdista laajensin pikku hiljaa näkökantaani kodittomien koirien erilaisiin tukiyhdistyksiin, ja löysin Facebookista myös Kodittomien Koirien Ystävät r.y -nimisen yhdistyksen, joka tekee yhteistyötä Romaniassa toimivan italialaisen Save the Dogs -järjestön kanssa. Kyseiset tahot järjestävät kodittomille romanialaisille koirille koteja myös Suomeen. Järjestön toiminta täytti omat laatuvaatimukseni, eli hommaa pyöritetään eettisesti oikeilla periaatteilla. Adoptiotoiminnan lisäksi yhdistys tekee Romaniassa valistustyötä, steriloi asukkaiden omia eläimiä ja hoitaa koirien lisäksi myös kissoja sekä hevosia ja aaseja.

Rescuekoiran hankkiminen osaksi meidän perhettä ei ollut lähtökohtaisesti mikään erityinen tavoite. Tarkoitan tällä sitä, että kotia tarvitseva aikuinen koira olisi voinut löytyä myös Suomesta. Nyt kun kuitenkin päädyimme nimenomaan rescuekoiran kotiuttamiseen, olemme eläneet koiraperheen arkea, jossa koiralle on annettu aikaa sopeutua ja tottua täysin uuteen elämään. Tätä nykyään Ricamme osaa päivärutiinit, on utelias, energinen ja innokas. Alkutaival vaati "normaalia" enemmän totuttelua ja koira tarvitsi aikaa opetella asioita sekä oppia luottamaan pikku kylän arkisiin ääniin, hajuihin sekä leppoisiin tapahtumiin. Alussa pelonaiheita oli paljon, mutta ne karsiutuivat pikku hiljaa oman perheen tuella.

Tällä hetkellä Ricalle voi jo opettaa asioita niinkuin mille tahansa koiralle. Suomenkieliset perus käskysanat ovat tulleet tutuiksi. Sitä mukaan kun rohkeus on koiralla kasvanut, on myös luonne tullut paremmin esiin ja tiettyä uppiniskaisuuttakin Rican hahmosta löytyy. Energiaa koiralla on paljon ja sitä täytyy joka päivä päästä purkamaan ulkosalla liikunnan merkeissä.

Koiramme on nyt reilun vuoden vanha (syntymäaika on arvioitu Romaniassa eläinlääkärin toimesta), ja nuoren koiran tavoin välillä rajoja koetellaan. Pikku hiljaa koiraperheen arki on siis asettunut uomiinsa, ja kouluttaminen edistyy päivittäisien rutiinien ohessa.

Rica tuli meille Romaniasta järjestön puolesta steriloituna, rokotettuna, testattuna ja sirutettuna. Koirat myös madotetaan ennen adoptiota ja järjestön ohjeiden mukaisesti koirat madotetaan vielä uudella kierroksella heti kotiutettuna. Näin meilläkin tehtiin.

Oikeastaan vasta jälkikäteen olen tullut tietoiseksi rescuekoiriin kohdistuvasta epäluulosta ja jossain kohtaan myös vihasta. Tämän takana on varmaankin epäeettiset tapaukset ja kenties pentutehtailu. Jopa eläinlääkärien toimesta rescuekoiran ottaneet perheet ovat saattaneet kokea epämiellyttävää kohtelua. Mielipiteensä kullakin, mutta minusta on outoa jos eläinlääkäri ei koe eläimen auttamista tärkeimmäksi tehtäväkseen. Jotenkin siitä tulee mieleen, että mitä jos lääkäri kieltäytyisi hoitamasta lasta, joka on adoptoitu toisesta maasta? Kummassakin tapauksessa adoptiosta voidaan kaiketi sanoa, että se ei ratkaissut lähtömaan mahdollisia ongelmia. Siitä huolimatta toiminta voi olla eettistä ja auttaa mahdollisemman paljon sekä lähtömaan asennemaailmaa että luoda koteja tarvitseville toiminnan kautta.

Meidän Rica lähettää heinäkuiset kesäterveiset kaikille Koti kolmelle -blogin lukijoille ja tietysti myös erityiset kiitokset ja hännänheilutukset Kodittomien Koirien Ystävät -yhdistykselle, joka pelasti viime kesänä pahvilaatikkoon hylätyn koiranpennun, josta sittemmin tuli perheeseemme karvainen kaveri nimeltänsä Rica.

PS. Save the Dogsin toiminta Romaniassa tapahtuu täysin lahjoitusvaroin. 

 


10 kommenttia:

  1. Ihana uusi perheenjäsen, joka sai varmasti hyvän, rakastavan kodin. Minusta rescue-toiminta on erinmaista, enkä ole ikinä törmännyt siinä vielä ennakkoluuloihin. Kaikkein vähiten sitä odottaisi eläinlääkärieltä. Rican täytyy nyt saada olla vähn vauva, kun ne baby-päivät eivät takuulla olleet mitään ihania. Rica <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ricalla on tosiaan yhtäaikaa vähän beibi-vaihe sekä pikkuisen uhmaileva teini-ikä päällä. Pari kertaa tuo on osoittanut jo Hollywood-tason murjottamistakin kulmakarvan tyylikkäällä nostelulla maustettuna :)

      Loviisassa perustettiin vähän aikaa sitten uusi eläinlääkäriasema, ja kyseisen yrityksen eläinlääkäriltä kysyttiin lehtihaastattelussa mielipidettä rescuekoirista. Hän sanoi olevansa niitä vastaan. Emme käy testaamassa kyseisen aseman palveluita. Varsinaisesti ottaen meillä ei ole huonoja kokemuksia asenteista rescue-eläimiä kohtaan.

      Pääasia, että perheen tulokas saa nyt rauhassa olla oma itsensä ja pikku hiljaa opetella sen verran tavoille, että mukava yhteiselo ja toimiminen tuolla ulkosalla menevät mukavasti.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos :) Hän on meidän hölmöläinen noin niinkuin hyvässä mielessä :)

      Poista
  3. Mainion näköinen turre :D ihan vieraalta kuulostaa tuo suhtautuminen rescue-koiriin o.O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä ei tosiaan tiedä, että mitä rotuja on sattunut kokonaisuuteen. Jotain paimenkoiraa tuossa ulkonäön perusteella on varmaankin, ja ehkä jotain terrieriäkin naamakarvoituksen perusteella :)

      Meille ei henkilökohtaisesti ole onneksi tullut negatiivista palautetta rescuekoirastamme.

      Poista
  4. Ihana! Meilä myös rescue- koira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Teidän kuonolaista on vilahdellutkin instassa ainakin :)

      Poista
  5. Ihana karvaturri :) Onnea uuden perheenjäsenen johdosta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Nyt tuo arki tuntuu jo melko luontevalta yhdessä. Rutiinit arjessa ovat olleet hyväksi myös koiralle :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...