.

4.8.2012

Poikkeustilanne eli leivontapäivä
































































Meillä oli viikolla syntymäpäiväjuhlat, ja tänään vielä jatkoimme pikkuisen juhlintaa iltapäiväkahvittelun merkeissä. Tuumailin viikonvaihteessa josko tekisin jotain mustikkaista tarjolle, ja vilkuilin sillä silmällä blogien leivontapostauksia. Torstaita varten löysin Emilialta kivan mustikkamuffinsireseptin, jota sävelsin sen verran, että korvasin osan taikinan nesteistä piimällä. Minulla oli myös mieliteko kardemumman makuun, ja sitä lisäsin taikinaan vajaan teelusikallisen. Mustikkamuffarit olivat hiukan enemmän aikuiseen makuun, mutta kyllä meidän tytötkin näitä nappasivat lautaselle. Suosittelen näitä vaikkapa brunssipöydän herkuksi!

Tänään aloin aamulla valmistamaan Heidin aiemmin postaamaa New York juustokakkua. Heidin postauksessa jo kuvat olivat niin herkulliset, että tätä oli päästävä kokeilemaan myös itse. Juustokakun digestive-pohjaan tulee hieman kanelia (puoli teelusikkaa on juuri sopivasti), ja tuorejuustotäytteeseen limeä. Maut sopivat hienosti yhteen, ja koko komeuden vielä kruunasi kuningatarhilloke. Minun versiooni tuli noin 2 dl Pirkka vadelmahilloa, 4 rkl vettä ja noin 3 dl tuoreita mustikoita. Tälläinen pikahilloke on muuten ihan älytön hitti vaikkapa lettujen kanssa.

Nyt on herkuteltu koko rahalla (tosin tuota juustokakkua on vielä jääkaapissa), ja seuraavat lastenjuhlat ovatkin vasta joulukuussa. Ah. Leipoa pitäisi kyllä useamminkin...

4 kommenttia:

  1. Oi, miten herkullisen näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla tätä New Yorkin juustokakkua, jos yhtään on limen maun tai makea perään :)

      Poista
  2. Jummi jammi, äsken kävin Nannan Ruusutapetilla blogissa ja siellä oli lettuja. Täällä sitten juustokakkua. Ei tule yöstä mitään, saanko edes nukuttua. Hyvältä näyttää ja varmasti maistuu vielä monin verroin paremmalta. Pitää lopettaa blogien luku yötä vasten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä tätä New Yorkeria. Hyvänä puolena muuten vielä se, että jo yksi pala on sen verran iso makuelämys, että ei tule santsattua montaa biittiä :)

      Hei, nehän on sitten kirjaimellisesti Sweet Dreams :) ... jos saa vaan sitä unta.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...