.

8.2.2013

Aamuin illoin

Niin se arki rullaa. Aamulla eteisestä napataan mukaan varusteet sään ja vuoden ajan mukaan. Laukkuja lähtee olalle ainakin yksi kappale, ja usein kannettavaa riittää useampaankin kassiin. Tätä nykyään on jo helpompaa, sillä usein huolehdin vain omista varusteistani. Pikku hiljaa alkaa jo painua unholaan ne hetket, jolloin kädet olivat täynnä lapsia, vauvoja, kasseja, pussukoita ja pehmo kavereita.

Eteinen on varsinainen vastaanottokeskus. Viikon loppupuolella huomaa, että eteiseen on jälleen kerran kertynyt sekalainen sakki kaikkea mahdollista. Varsinkin keväällä ja syksyisin eteinen pullistelee erilaisista kenkä vaihtoehdoista ja kaapissa on ulkovaatteita joka lähtöön. Tällä hetkellä eteisen lattia toimii lähinnä lumen laskeutumispaikkana, mutta vain muutaman kuukauden päässä on jälleen kelit, jolloin eteisen lattia muuttuu tilapäiseksi hiekkalaatikoksi. Eipä ole siis samantekevää, miten eteisen neliöt saa hyödynnettyä käyttöön.

Ihan viimeiseksi meidän eteinen sai seinälleen BoConceptin kellon. Kello käveli meille Kööpenhaminasta jo joulukuussa, mutta nyt se vasta saatiin paikoilleen. Tik tak, sanoo yksi eteisessä ja toinen keittiössä.
































2 kommenttia:

  1. Näyttää TODELLA hyvälle, tuo vihreä tuoli on herkku! Hiekkalaatikkolkelejä odotellessa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kyllä ne hiekkakelit ovat jo lähellä (näin ainakin toivon siinä mielessä, että kevättä on jo ikävä). Vihreä tuoli on kiva kirppislöytö viime vuodelta.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...