.

24.8.2013

LWT 2013 - Pihalla

Loviisan Wanhat Talot -tapahtumaa on nyt takana ensimmäinen päivä, jonka vietin pääasiassa ulkosalla kirpputoreja, myyjäisiä ja markkinoita kierrellen. Tein jonkin verran myös ostoksia. LWT-viikonlopun myötä on kaupunkiin saapunut satapäinen joukko eri alojen käsityöläisiä, osaajia, alkutuottajia, vanhan tavaran kauppiaita ja muita pikku puotien myyjiä.

On hauska ostaa tuotteet suoraan keramiikan, korujen ja tekstiilituotteiden tekijöiltä. Myytävien tuotteiden joukossa on hyvinkin erilaisilla tekniikoilla, väreillä ja muodoilla toteutettuja luomuksia. Minä iskin silmäni Jokiå designin myyntipöytään ITU-torilla. Jokiå kokoaa seitsemän design-yrittäjää saman katon alle Porvoon Jokikadulla. LWT-viikonlopun aikana kyseisen porukan tuotteita saa siis Loviisan Karlskronanbulevardilla olevasta myyntipisteestä sekä keramiikan osalta myös Pitkänpöydäntalon pihalta.

Keramiikkakulhojen ja kahden kaulakorun lisäksi ostin ison istuintyynyn Pernajantien (202) etäkohteen eli Kivistön pihalta. Samalla Pernajan kierroksella katsastin myös molemmat kirkonkylän etäkohteet. Kannattaa muuten vierailla näissä kummassakin!

Loviisan Wanhat Talot -tapahtuman kohteista suurin osa ei salli valokuvien ottamista kiinteistössään, joten lähdin tänään liikkeelle vain pieni digipokkari laukussa. Ajattelin, että on turha raahata järjestelmäkameraa koko päivä mukana, kun potentiaalisia kuvauskohteita ei ole niin laajasti tarjolla. Nyt kun purin kuvat pokkarista koneelle, niin tulee kyllä hieman ikävä parempaa kuvalaatua. Laitan tähän nyt kuitenkin joitakin tunnelmia lauantain tapahtumista.










































































































































































































































































































































































































4 kommenttia:

  1. Voi vitsit tuolla olisi joskus ihana päästä käymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loviisan Wanhat talot -viikonloppuna kaupunki on täynnä nähtävää ja koettavaa. Suosittelen!

      Poista
  2. Kiitos hei, kun jaoit nämä kuvat meille! Mitä värien runsautta ja yksityiskohtia. ♥

    Kivaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä oli hauska käydä kuvaamassa, kun kaupunki suorastaan tulvi yksityiskohtia ja erilaisia myyntipöytiä ja tapahtumia.

      Samoin - mukavaa uutta viikkoa! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...