.

6.10.2010

"Metsäihmiset tietää"

Soittelin kaupungin tekniselle osastolle ja kyselin aiemmin heikäläisille lähettämäni viestin perään. Olin kysellyt viestissäni tonttiasioista yleisesti, ja tiedustellut parin kiinnostavan kohteen tietoja tarkemmin. Henkilö, joka kuulemma tietää asioista, ei ollut nyt paikalla. Ensi viikolla sitten. Odotellaan odotellaan. Ei nyt ihan joulupukkia, mutta vähintäänkin tietäjän tulemista.

Kävin jo aiemmin kaupungin rakennusvalvonnassa tuijottelemassa karttoja. Olimme sitä ennen erään paikallisen maanomistajan kanssa käyneet katsastelemassa hänen maillaan mahdollisia talonpaikkoja. Pari tosi kivaa paikkaa löytyikin. Rakennusvalvonnasta tuli kuitenkin stoppia vastaan. Minun mahtavat tontti ehdokkaat sijaitsivat kartalla mystisen MY merkinnän kohdalla. Käytännössä tuo MY tarkoittaa, että rakennuslupaa ei tipu. Lyhyt oppimäärä kaavamerkinnöistä:
"MY Metsätalousalue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja. Alueen metsänkäsittelyssä tulee erityisesti huomioida kohteen ympäristöarvojen säilyttäminen." (toim.huom. älä edes unelmoi mökkiäsi tähän). Muut M alkuiset merkinnät kaavassa tarkoittavat yleisesti maa- ja metsätalousvaltaisia alueita. Noihin ämmiinkin on sitten erilaisia luokituksia. Kaava voi vaatia esimerkiksi, että tontin koko on oltava vähintään 5000m2, jotta tontille irtoaa rakennuslupa. Rakennusvalvonnasta sai muuten ihan hyvää ja asiantuntevaa palvelua. Plussia sinne.

Tänään siis rupattelin kaupungin virkailijan kanssa tonttiasioista. Jotain yleistä tietoa sieltä heruikin. Lähinnä viisastuin noiden varauskäytänteiden suhteen. Jos "Varaa" napin painaminen alkaa himottamaan tonttipörssissä, niin siinä tapauksessa tulee olla valmius pistää kaupungin tilille 500 euroa varausmaksua viikon sisällä varauksesta. Kaupat tulee tehdä kolmen kuukauden kuluessa varauksesta. Näin meillä.

Aluetta, jossa noita vapaita tontteja yhä on, mainostetaan runollisena mäntymetsänä. Itse paikalla käyneenä olen kyllä sitä mieltä, että osa alueesta on varsinaista mörrimetsää. Tiedä sitten mitä se runollisuus tarkoittaa tässä yhteydessä. Koska kovasti pidän pihahommista ja ulkoilusta yleensäkin, haluaisin mielelläni tulevan kotini pihamaalle myös iltapäivä- ja ilta-aurinkoa. Sitä tuohon ei ainakaan nykyisellä puustolla ole luvassa. Varovaisesti tiedustelin myös, että mahtaisiko kaupunkia kiinnostaa tontteja ympäröivän metsikön maltillinen harventaminen. Metsäihmiset kuulemma tietää! Mainittakoon vielä, että en onnistunut tavoittamaan metsäihmistä puhelimitse, vaikka suoran numeron sainkin. Metsäihmisetkin ovat juuri nyt lomalla.

Eikä siinä vielä kaikki: pankki oli kuin olikin tavoittanut bitti-hakemukseni. Kutsu konttorille kävi, joten rahoitusta ratkomaan ensi viikolla!





4 kommenttia:

  1. Pernajaanko tonttia haikailet? Tossa Lapinjärvellä on yksi aika mukava tontti myytävänä -järvinäkymä Ingermanninkylässä. Itse jos rakentaisin talon Itä-Uudellemaalle haluaisin sen Myrskylän ja Porvoon välisen tien lähistölle, ihania maisemia! Myrskylän kirkonkylään on tulossa myös aika mukava taajama-alue järven viereen, jos sellaiseen paikkaan haluaa.

    VastaaPoista
  2. Mulla tuo reviiri olisi laajempikin, mutta tytöt haluaisivat jatkaa samassa koulussa edelleen. Sehän supistaa noita vaihtoehtoja. Itse vielä uskoin löytäväni tontin jostain muualta kuin kaupungin tonttimailta, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että mennään suunnitelma B:llä (ei se paras vaihtoehto, mutta suunnitelma kuitenkin).

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä tontti etsintöihin! Sinulla on ihanaa tarmokkuutta :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon! Tällä hetkellä tuntuu virtaa riittävän, ja siksi ei raaskisi jättää kotiprojektia johonkin hamaan tulevaisuuteen. Taidanpa siis "tyytyä" kaupungin tonttitarjontaan, jotta pääsen vihdoinkin itse asiaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...